1

tutkimus osoitti myös, että viehättäviä feromoneja omaavat yöperhoset hyötyivät myös ollessaan lähellä houkuttelemattomia naaraita, sillä tarkkanäköiset koiraat valitsivat ne useammin kuin jos ne olisivat parina toisen viehättävän naaraan kanssa.

NC: n valtion entomologi Coby Schal ja NC: n valtion ja Amsterdamin yliopiston kollegat halusivat oppia lisää koirien, erilaisten hyönteisten, joilla on hyvin tunnistetut sukupuoliferomonit, käyttämästä seksuaalisesta signaloinnista.

käyttämällä sekä laboratorion tuulitunnelikokeita että tutkimuksia Claytonissa, N. C.: ssä sijaitsevalla tutkimusfarmilla tutkijat osoittivat, että viehättävillä naarailla-niillä, joilla oli vähemmän houkutteleva sukupuoliferomonien sekoitus-ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia löytää kumppania yksin ollessaan. Mutta kun viehättävän naaraan lähellä, Viehättävät naaraat pystyivät houkuttelemaan koiraan noin 17 prosenttia ajasta.

”epäilemme, että tämä liittyy siihen, että urokset tekevät” virheitä ”suunnistaessaan lähempänä kohdettaan-viehättävää naarasta”, Schal sanoi.

samaan aikaan Viehättävät naaraat hyötyivät siitä, että ne olivat lähellä epämieluisia naaraita. Ne pariutuivat nopeammin kuin Viehättävät naaraat, jotka etsivät uroksia yksin tai muiden viehättävien naaraiden kanssa.

Schal sanoo löydösten avanneen jonkin verran uutta pohjaa kuvaillessaan aiemmin näkemättömiä satelliittistrategioita eläinten lisääntymisessä.

”näitä satelliittistrategioita kuvataan aina tieteellisessä kirjallisuudessa miesten strategioiksi, mutta täällä niitä käyttävät naaraskoit”, Schal sanoi. ”Myös kuulo-ja näkösatelliittistrategioita on kuvattu, mutta työmme täällä osoittaa uusia löydöksiä hajustrategialla.”

tutkimus esiintyy Scientific Reports-tiedelehdessä. Vastaava kirjoittaja on Schalin laboratoriossa nyt Amsterdamin yliopistossa työskentelevä tutkijatohtori Michiel Van Wijk. Schal, NC State post-doctoral tutkija Jeremy Heath, Rik Lievers, Ph. D. opiskelija Amsterdamin yliopistossa ja Astrid Groot, apulaisprofessori Amsterdamin yliopistossa, ovat paperin kirjoittajat.

Rahoitus työhön tuli National Science Foundationilta (palkinnot IOS-1052238 ja IOS-1456973) ja NC State ’ S Blanton J. Whitmire endowmentilta. Tutkimusta tukivat myös W. M. Keck Center for Behavioral Biology, Alankomaiden tieteellisen tutkimuksen järjestö ja Max Planck Society.