5-vapaus: tahto, autonomia

autonomia ja tahdon vapaus

vapauden käsite on Kantin filosofian keskeinen normatiivinen ja metafyysinen käsite. Valinnanvapaus ja toiminnan vapaus ulkoisten voimien asettamasta rajoituksesta, mutta myös omista taipumuksista, mikä ei ole mahdollista ihmisille, vaan taipumuksen Alistaminen järjen sääntöön ja sen vaatimukseen universalizabiliteetista, jota Kant Viime kädessä kutsuu ”autonomiaksi”, ”tahdon omaisuudeksi, jonka kautta se on laki itselleen” (G 4:440), on Kantin perimmäinen arvo, ainoa arvo, joka voi olla itsetarkoitus ja jolla on kaiken hinnan ylittävä arvokkuus (4:435-6). Tahdonvapaus, kyky aloittaa toiminta spontaanisti, riippumatta pelkän luonnonlain määräytymisestä, niin että jokaisella ihmisagentilla on kyky toimia moraalilain mukaisesti riippumatta siitä, mitä hänen koko aiempi historiansa näyttää ennustavan, on Kantille vain looginen mahdollisuus teoreettisessa filosofiassa, mutta väistämätön olettamus puhtaasta käytännöllisestä Järjestä, ”välttämätön edellytys … moraalilain täydelliselle täyttymiselle” (Practice 5:132). Kantille näiden kahden käsitteen välinen suhde, autonomia perimmäisenä arvonamme ja tahdon vapaus perimmäisenä metafyysisenä omaisuutenamme, vaikka se voidaankin vahvistaa vain käytännön syistä, on vähintäänkin intiimi – ehdoton moraalilaki, joka velvoittaa meitä ennen kaikkea säilyttämään ja edistämään toimintavapautta ”on vain itsetietoisuus puhtaasta käytännöllisestä syystä, joka on identtinen positiivisen vapauden käsitteen kanssa” (5:29)-vaikka hänen näkemyksensä siitä, mitä tehdä tälle identiteetille, ei ole vakaa.