Auguste Comte

positivistinen ajattelu

positivismi terminä ymmärretään yleensä tietynlaiseksi ajattelutavaksi. Comte: lle metodologia on lisäksi tulosta tieteiden systemaattisesta uudelleenluokittelusta ja yleisestä käsityksestä ihmisen kehityksestä historiassa: kolmen vaiheen laista. Comte, kuten Markiisi de Condorcet ’ n, jonka hän tunnusti edeltäjäkseen, ja G. W. F. Hegel, jonka hän tapasi Pariisissa, olivat vakuuttuneita siitä, että mitään tietoja ei voida riittävästi ymmärtää paitsi historiallisessa kontekstissa. Ilmiöt ovat ymmärrettäviä vain niiden alkuperän, toiminnan ja merkityksen perusteella ihmiskunnan historian suhteellisessa kulussa.

mutta toisin kuin Hegel, Comte katsoi, ettei historian yläpuolella ole geistiä eli henkeä, joka esineellistyy ajan oikuilla. Comte edustaa radikaalia relativismia: ”kaikki on suhteellista; on olemassa ainoa absoluuttinen asia.”Positivismi absolutisoi suhteellisuusteorian periaatteeksi, joka tekee kaikista aiemmista ideoista ja järjestelmistä historiallisten olosuhteiden tulosta. Ainoa ykseys, jonka positivismin järjestelmä suo korostuneessa antimetafysikaalisessa vinoutumassaan, on ihmisen ajattelun luontainen järjestys. Niinpä kolmen vaiheen laki, jonka hän löysi jo vuonna 1820, pyrkii osoittamaan, että ihmismielen historia ja tieteiden kehitys noudattavat määräävää mallia, joka rinnastuu sosiaalisten ja poliittisten instituutioiden kasvuun. Comten mukaan positivismin järjestelmä perustuu siihen luonnolliseen ja historialliseen lakiin, että ” ihmismielen luonteen vuoksi jokainen tietomme haara on väistämättä velvollinen kulkemaan peräkkäin kolmen eri teoreettisen tilan kautta: teologisen tai fiktiivisen valtion; metafyysisen tai abstraktin valtion; lopuksi tieteellisen eli positiivisen valtion.”

nämä vaiheet edustavat erilaisia ja vastakkaisia ihmiskäsityksen tyyppejä. Primitiivisin tyyppi on teologinen ajattelu, joka nojaa ”empaattiseen harhaluuloon” subjektiivisen kokemuksen lukemisesta luonnon toimintaan. Teologinen näkökulma kehittyy dialektisesti fetisismin, monijumalaisuuden ja monoteismin kautta, kun tapahtumat ymmärretään niiden oman tahdon, useiden jumaluuksien tai yhden korkeimman olennon määräyksen elävöittämiksi. Poliittisesti teologinen valtio tarjoaa vakautta kuninkaiden alaisuudessa, jotka ovat täynnä jumalallisia oikeuksia ja joita sotilasvoima tukee. Sivilisaation edetessä alkaa metafyysinen vaihe Näiden käsitysten arvosteluna uuden järjestyksen nimissä. Yliluonnolliset entiteetit muuttuvat vähitellen abstrakteiksi voimiksi samalla tavoin kuin poliittiset oikeudet kodifioidaan oikeusjärjestelmiksi. Positiivisen tieteen loppuvaiheessa luovutaan absoluuttisen tiedon etsimisestä ja suositaan vaatimatonta, mutta tarkkaa tutkimusta luonnon suhteellisista laeista. Absoluuttiset ja feodaaliset yhteiskuntajärjestykset korvataan vähitellen lisääntyvällä yhteiskunnallisella edistyksellä, joka saavutetaan tieteellisen tiedon soveltamisen avulla.

tästä ihmiskunnan kehityksen kartoituksesta Comte pystyi yleistämään erityisen positiivisen metodologian. René Descartesin tavoin Comte tunnusti tieteiden yhtenäisyyden. Kyse ei kuitenkaan ollut yksiselitteisestä ajattelumenetelmästä, vaan siitä, että ihmisen kyky käsitellä kokemuksen monimutkaisuutta kehittyi peräjälkeen. Jokaisella tieteellä on oma tieteenalansa. Matematiikka ja tähtitiede olivat tieteitä, jotka ihmiset kehittivät varhain yksinkertaisuutensa, yleisyytensä ja abstraktisuutensa vuoksi. Havainnointia ja hypoteesien kehittelyä jouduttiin kuitenkin laajentamaan kokeilumenetelmällä, jotta voitiin käsitellä fysiikan, kemian ja biologian fysikaalisia tieteitä. Vertailevaa menetelmää tarvitaan myös luonnontieteiden, ihmisen ja yhteiskunnallisten instituutioiden tutkimiseen. Näin jopa tieteen ja metodologian historia Tukee kolmikannan lakia paljastamalla tieteiden hierarkian ja metodologisen suunnan yleisestä erityiseen ja yksinkertaisesta monimutkaiseen. Sosiologia tutkii tiettyjä yhteiskuntia monimutkaisella tavalla, koska ihminen on sekä tämän tieteenalan subjekti että kohde. Sosiaalisia ryhmiä voidaan tarkastella ”sosiaalisen statiikan” näkökulmasta, joka käsittää yhteenkuuluvuuden ja järjestyksen elementit, kuten perheen ja instituutiot, tai ”sosiaalisen dynamiikan” näkökulmasta, joka analysoi tietyn yhteiskunnan saavuttamaa jatkuvan kehityksen vaihetta.