Jacquetta Woodville
I ’ll be going away later this week (more about that later in the week), so here’ ll a looong post to start out:
Jacquetta Woodville was the daughter of Pierre of Luxembourg, Count of St. Pol (k. 1433), Andrian Marguerite de Baux. Hänen setänsä Louis de Luxemburg oli thérouannen piispa ja Ranskan kansleri aikana, jolloin Bedfordin herttua Juhana toimi Ranskan sijaishallitsijana nuoren Henrik VI: n hallituksessa. Toinen setä, Jean de Luxembourg, tunnetaan siitä, että hän piti Jeanne d ’ Arcia vankeudessa ennen tämän luovuttamista englantilaisille.
Bedfordin herttua, Henrik V: n nuorempi veli, jäi leskeksi Burgundin Annesta vuonna 1432. Thérouannessa 20.huhtikuuta 1433, vain viisi kuukautta ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, 43-vuotias Juhana meni naimisiin seitsemäntoistavuotiaan Luxemburgilaisen Jacquettan kanssa. Tilaisuuden kunniaksi Bedford esitteli Thérouannessa sijaitsevan Notre Damen kirkon kellojen pealin. Jacquettan kohdalla ottelu oli kiistelty, sillä loukkaantunut osapuoli oli Burgundin herttua Philip, Bedfordin entinen lanko. Paitsi että Bedfordin herttua (jonka ensimmäinen avioliitto oli lapseton) avioitui uudelleen sopimattomassa kiireessä, hän oli nainut Jacquettan, yhden hänen vasalleistaan, ilman Burgundin lupaa. Bedfordin oli määrä pysyä vieraantuneena Burgundista Bedfordin lyhyen loppuelämän ajan.
Jacquetta saapui ensimmäisen kerran Englantiin kesäkuussa 1433 miehensä seurassa. George Smith toteaa, että Coventryn asukkaat antoivat hänelle viisikymmentä markkaa sekä hopeamaljan ja yli-kullatun hopean. Bedfordin herttua ja herttuatar tekivät suuren tulomatkan Lontooseen, kaupunkiin, jossa Jacquettan oli määrä saada suosiota myöhemmällä iällä.
Bedford ja Jacquetta palasivat Ranskaan heinäkuussa 1434. Vaikka Bedford oli vasta nelikymppinen, hänen terveytensä oli pettämässä, mikä johtui mahdollisesti siitä stressistä, että hän joutui kohtaamaan vaikeuksia sekä Englannissa että Ranskassa. Hän kuoli 14. syyskuuta 1435 Rouenin linnassa. Hänen avioliittonsa nuoren Jacquettan kanssa oli ollut lapseton, vaikka Bedford oli siittänyt kaksi avioliiton ulkopuolista lasta aiemmin elämässä ja Jacquettan toinen avioliitto tuottaisi kymmenkunta lasta, jotka elivät aikuisuuteen.
kaikesta päätellen Bedford oli tuntenut suurta kiintymystä ensimmäiseen vaimoonsa, Burgundilaiseen Anneen. Ei tiedetä, mitä hän ja paljon nuorempi Jacquetta tunsivat toisistaan, mutta Bedford varmasti yritti pitää hyvää huolta nuoresta morsiamestaan tämän kuoltua. Hän jätti Jacquettalle elinikäisen kiinnostuksen kaikkiin maihinsa Englannissa, Ranskassa ja Normandiassa, lukuun ottamatta yhtä tilaa, joka meni hänen äpäräpojalleen Richardille. (Henrik VI piti loput korot.) Osittain englannin perintölain vaatimusten, osittain Bedfordin veljen Humphreyn vaatimusten, osittain englantilaisten Ranskassa ja Normandiassa kärsimien tappioiden vuoksi Jacquetta sai vain osan siitä, mitä hänen miehensä oli jättänyt hänelle.
Helmikuun 6.päivänä 1436 Jacquettalle myönnettiin dower Englannissa, Jerseyssä, Guernseyssä ja Calais ’ ssa. Apurahan ehtona oli, ettei Jacquetta mene naimisiin ilman kuninkaallista lupaa-ehto, jonka Jacquetta pian rikkoi, ja näyttävästi. Hän meni naimisiin Richard Woodvillen kanssa, joka oli miehensä kamariherran poika. Henrik VI oli lyönyt Rikhardin ritariksi kymmenen vuotta aiemmin, sillä hän oli ollut kuninkaallisessa palveluksessa Ranskassa vuodesta 1433. Northampshiren Herrasväestä hän tuskin oli Jacquettan sosiaalinen tasa-arvoinen. Luvaton ottelu raivostutti Jacquettan Luxemburg-suhteet, ja Henrik VI antoi hänelle 1 000 punnan sakot. Pariskunta maksoi sakon ennen 23. maaliskuuta 1437 ilmeisesti kardinaali Beaufortille myönnetyistä tietyistä maista saaduilla varoilla.
kiistellystä avioliitostaan huolimatta Jacquetta ja hänen miehensä saivat suosiota Henrik VI: n hovissa. kun kuningas meni naimisiin Margareeta Anjoulaisen kanssa, Jacquetta ja Richard Woodville saattoivat hänet Englantiin. Jacquetta sai usein Uudenvuodenlahjoja kuningattarelta, ja vuonna 1457 hänen ja Woodvillen mainitaan olleen läsnä kuningattaren kanssa Corpus Christi-näytöksessä. Jacquetta ’ s tärkein ammatti tänä aikana, kuitenkin, oli synnyttämässä lapsia: kaksitoista selvisi aikuisuuteen, Elizabeth, luultavasti vanhin, on syntynyt noin 1437 ja Katherine, luultavasti nuorin, on syntynyt noin 1458.
vuonna 1459 Richard Woodville, joka oli asettunut Lancasterin puolelle Yorkin herttuaa vastaan, vangittiin Sandwichissä ja vietiin Calais ’ hin, jossa William Pastonin mukaan Salisburyn, Warwickin ja Marchin jaarlit ”arvioivat hänet” alhaiseksi syntyperänsä vuoksi. Gregoriuksen kronikan mukaan Jacquetta vangittiin yhdessä miehensä kanssa; näin ollen hän on saattanut olla todistajana tässä nöyryyttävässä tilanteessa. Jos hän oli, hänen on täytynyt nauttia ironiasta viisi vuotta myöhemmin, kun Marchin jaarli, josta oli tullut kuningas Edvard IV, teki hänestä ja hänen alhaissyntyisestä miehensä tyttärestä Elisabetista kuningattarensa.
Jacquetta suoritti palveluksen Lontoon kaupungille helmikuussa 1461, kun sen raatimiehet, jotka pelkäsivät Anjoun Margareetan joukkojen aiheuttamaa tuhoa, lähettivät suuren kronikan sanoin valtuuskunnan kuningattaren luo ”anomaan armoa kaupungille.”Valtuuskuntaan kuului” sukeltajia ja Kuraatteja ” sekä kolme naista: leskeksi jäänyt Buckinghamin herttuatar, jonka pojanpoika menisi naimisiin Jacquettan nuorimman tyttären kanssa; Lady Scales, jonka vävy oli Jacquettan poika Anthony; ja Jacquetta itse. Kaikilla oli yhteyksiä Margaret anjoulaiseen. Valtuuskunta palasi kertomaan, ettei ryöstelyä tapahtuisi, vaan että kuningas ja kuningatar rankaisisivat pahantekijöitä, minkä jälkeen toinen valtuuskunta, johon kuului jälleen kolme rouvaa, lähetettiin Barnetiin. Lopulta kaupunkiin tunkeutuivat Yorkilaisjoukot, kun taas Margareeta vetäytyi pohjoiseen.
Edvard IV tuli kuninkaaksi pian näiden tapahtumien jälkeen, 4.maaliskuuta 1461. Jacquetta ja hänen perheensä, jotka olivat olleet Lancasterin suvun kannattajia, tekivät pian rauhan uuden valtakauden kanssa. Jacquettan aviomiehestä Richard Woodvillesta tuli lopulta yksi nuoren kuninkaan neuvonantajista. Joskus vuonna 1464 solmittiin kuitenkin paljon vahvempi solmio: Jacquettan ja Rikhardin tytär Elisabet avioitui Edvard IV: n kanssa.
kuninkaallisen avioliiton oletetaan yleensä tapahtuneen Graftonissa 4.toukokuuta 1464, vaikka on joitakin todisteita siitä, että se olisi voinut tapahtua jo syyskuussa 1464, vähän ennen kuin Edvard IV ilmoitti siitä neuvonantajilleen. Oli seremonian ajankohta mikä tahansa, kronikoitsija Fabian kertoo Jacquettan olleen vuonna 1516 merkittävässä roolissa salaisessa avioliitossa. Hänen sanotaan olleen yksi häiden todistajista, minkä jälkeen Elisabet neljän päivän aikana ”joka ilta sänkyyn tuotiin niin salaisesti, ettei juuri kukaan muu kuin hänen äitinsä ollut neuvonantajana.”
Edvard IV: n ilmoitettua avioliitostaan hän järjesti morsiamelleen suuret kruunajaiset, jotka pidettiin 26.toukokuuta 1465. Jacquetta oli näkyvä Elisabetia kulkueessa seuranneiden naisten joukossa. Seremoniaa seuranneissa pidoissa hän istui keskimmäisessä pöydässä kuningattaren vasemmalla puolella.
paikalla juhlallisuuksissa oli myös Jacquettan nuorin veli Jacques de Luxembourg, joka edusti Burgundin herttua Filipiä. Nykyinen Wikipedia-merkintä Elizabeth Woodvillestä väittää, antamatta lähdettä, että Jacquettan suhteet esiintyivät kruunajaisissa ”kantaen kilpiä, jotka oli maalattu Melusinen hahmolla, ’vesinoidalla’ (itse asiassa keskiaikainen versio vanhasta pakanajumalattaresta), joka kuvattiin vaihtelevasti merenneitona tai mahdollisesti naishahmona, joka oli kuvattu käärmeenä vyötäröstä alaspäin, mutta jolla oli selvästi nuoren kuningattaren Kasvot. Tämä sai välittömästi noituuden kuiskaukset kiertämään kaikkialla luostarissa,sillä luxemburgilaisten aikomuksena oli todellakin esittää syytös noituudesta.”Tämä tarina tulee todennäköisesti historiallisesta fiktiosta, ei historiasta. Tällaista tapausta ei mainita missään aikalaislähteessä, jonka olen nähnyt, eikä siitä keskustella Elizabeth Woodville n moderni elämäkerturit tai historioitsijat vihamielisiä Woodvilles kuten Paul Murray Kendall, jotka voisivat varmasti olla laskettavissa hyödyntää tällaisen jakson. Jacquettan suhteet tuskin hyötyisivät vihjaamalla, että joko Jacquetta tai Elisabet olisi sekaantunut noituuteen, varsinkin kun hänen vanhemmat sukulaisensa olivat nähneet tällaisten väitteiden seuraukset omakohtaisesti, kun Jeanne d ’ Arc poltettiin roviolla.
Elizabeth Woodville synnytti ensimmäisen kuninkaallisen lapsensa Elisabetin 11.helmikuuta 1466. Jacquetta oli yksi vauvan kummitädeistä, toinen oli kuninkaan äiti, Yorkin Cecily. Cecily ei ollut ollut kovin onnellinen poikansa avioliitosta; sitä, miten nämä kaksi uutta isoäitiä tulivat toimeen tällä kertaa, ei valitettavasti kerrota.
synnytyksen jälkeen oli tapana, että keskiaikainen nainen eristäytyi joksikin aikaa, jonka jälkeen hän kävi kirkossa puhdistautumisseremoniassa. Seurasi usein juhla. Elizabeth Woodvillen ”kirkonmenoja” seuranneissa pidoissa muuan Boheemi tarkkailija pani merkille, että Jacquetta polvistui tyttärensä eteen, ja häntä kehotettiin toisinaan nousemaan ylös. Tätä on pidetty todisteena Elizabeth Woodvillen sietämättömästä pöyhkeydestä—jopa hänen oma äitinsä joutui polvistumaan hänen eteensä!mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Jacquetta olisi pitänyt tätä alentavana tai että tämä hyvin muodollinen tilaisuus olisi tyypillinen äidin ja tyttären päivittäiselle kanssakäymiselle. Jacquetta olisi voinut vaatia tytärtään noudattamaan kaikkia muodollisuuksia, – jotka liittyivät hänen ensimmäiseen kirkkoherruuteensa kuningattarena.
ehkä vahingollisin jacquettaan liittyvä tapaus on vuonna 1468 tapahtunut Thomas Cookin pidätys maanpetoksesta. Alkuperäistä tarinaa on vääristelty vihjaamaan, että Cookia vastaan nostetut maanpetossyytteet olisi sepitetty, jotta Jacquetta saisi käsiinsä kalliin seinävaatteen, jota Cook ei ollut suostunut myymään, mutta todellisuus, kuten tavallista, on monimutkaisempi. The Great Chroniclen mukaan Jacquetta ei todellakaan pitänyt Cookista, koska tämä kieltäytyi myymästä arrasia hänelle, mutta Cookin pidätys oli vain yksi monista aikana, jolloin Edvard IV aidosti pelkäsi lancasterilaisten juonien olevan käynnissä, ja eräs John Hawkins, lancasterilainen agentti, sotki hänet tähän. Cookin talo tutkittiin ja Jacquettan aviomiehen Richard Woodvillen (josta oli tehty Earl Rivers ja tehty Englannin rahastonhoitaja) agentit takavarikoivat Cookin tavaroita, muun muassa pahamaineisen seinävaatteen. Lopulta valamiehistö tuomitsi Cookin väärästä tulkinnasta. Kuten Anne F. Sutton ja Livia Visser-Fuchs toteavat, Fabian ei koskaan sano The Great Chronicle-lehdessä, että Jacquetta todella hankki himoitun Arrasin, vaan hän antaa ymmärtää, että sitä käytettiin kuittaamaan Cookin sakot vääristä kirjoituksista. Fabian ei myöskään sano Cookin olleen syytön syytteisiin, joista hänet tuomittiin, ainoastaan että Jacquetta ja hänen miehensä (ja kuningas) olivat tyytymättömiä tuomioon. Oli Arrasin kohtalo mikä tahansa, ei episodi pilannut Cookia, vaan hän oli vielä kymmenen vuotta myöhemmin kuollessaan varakas mies. Hän oli tuolloin jälleen Edvard IV: n suosiossa, sillä hänet oli armahdettu Lancasterilaisesta toiminnastaan vuonna 1472 ja nimitetty kuninkaalliseen komissioon vuonna 1475.
vuosi Cookin tapauksen jälkeen, 1469, oli epäilemättä jacquettan elämän pahin. Richard Neville, Warwickin jaarli, joka tunnettiin” Kuninkaantekijänä ” roolistaan Edvard IV: n auttamisessa valtaistuimelle, oli tullut tyytymättömäksi kruunusta useista syistä, kuten Woodvillien valtaannoususta, Edvard IV: n kasvavasta itsenäisyydestä hänestä ja erimielisyyksistä ulkopolitiikassa. Samaan aikaan Edvard IV: n alamaistensa kanssa nauttima kuherruskuukausi oli päättymässä verotuksen, kasvavan laittomuuden ja Englannissa yhä asuvien ja asumattomien diehard Lancastrialaisten ansiosta. Warwick liittoutui Edvard IV: n pikkuveljen, Clarencen herttuan Yrjön kanssa, ja miehet julkaisivat manifestin, jossa he syyttivät Woodvilleja ja muita kuninkaallisia suosikkeja maan epäkohdista. Jacquetta, hänen miehensä ja poikansa Anthony ja John olivat niiden joukossa, joita syytettiin ”petollisesta, ahneesta hallinnosta.”Seuranneessa mullistuksessa Edvard IV joutui hetkeksi Warwickin vangiksi. Warwickin joukot ottivat Jacquettan aviomiehen Earl Riversin ja yhden hänen pojistaan, John, kiinni ja murhasivat heidät. (King ’ s Benchin ennätystä siteeraavan Michael Hicksin mukaan Jacquetta nosti myöhemmin oikeusjutun 34 miestä vastaan miehensä murhaan liittyen, mutta hän ei kerro lopputulosta.)
Jacquetta oli riskeerannut maineensa ja elantonsa mennäkseen naimisiin Richard Woodvillen kanssa yli kolmekymmentä vuotta aiemmin. Hänen tuskaansa miehen väkivaltaisen kuoleman johdosta yhdessä hänen poikansa tuskan kanssa voidaan vain kuvitella. Myös hänen poikansa Anthonyn henki oli vaarassa. Tuolloin Warwickin seuraaja Thomas Wake syytti häntä noituudesta.
Wake toi Warwickin linnaan lyijykuvan ”made like a man of arms . . . katkaistu keskeltä ja tehty nopeasti langalla, ” ja väitti, että Jacquetta oli muotoillut sen käytettäväksi noituuteen ja noituuteen. Hän väitti, että John Daunger, seurakunnan virkailija Northamptonissa, voisi todistaa, että Jacquetta oli tehnyt kaksi muuta kuvaa, yhden kuninkaalle ja yhden kuningattarelle.
syytettynä noitana Jacquetta kohtasi parhaimmillaan vankeustuomion, pahimmillaan roviolla palamisen. Kun tämä syytös tuli hänen miehensä ja poikansa kuoleman päälle, hänen on täytynyt järkyttyä, mutta Jacquetta ei ollut nainen, joka oli helppo pelotella. London Journal-lehteä siteeraavan Cora Scofieldin mukaan Bedfordin herttuatar vetosi Lontoon pormestariin ja raatimiehiin, jotka muistivat jacquettan tekemän palveluksen keskustelemalla Margaret Anjoulaisen kanssa vuonna 1461. He suostuivat välittämään jacquettan puolesta kuninkaan neuvoston, joka tuolloin oli lähinnä Warwickin neuvosto, koska Edvard IV oli vielä vankina pohjoisessa.
lokakuussa 1469 Edvard IV oli jälleen vapaalla jalalla, Warwickin todettua, ettei hänen oma suosionsa ollut niin suuri, että hän olisi voinut hallita vangitun kuninkaan kautta. Tämän seurauksena Jacquettaa vastaan nostetut noituussyytteet raukesivat. Thomas Wake ja John Daunger, jotka oli kutsuttu Edvard IV: n nimittämien miesten eteen, joiden voitiin luottaa olevan ystävällisiä kuninkaan anoppia kohtaan, eivät tuottaneet kuvia, ja daunger, joka sanoi, ettei ”kuullut Bedfordin neidon noituutta”, kieltäytyivät sanomasta, että kuningasparista oli olemassa kuvia. Tämän seurauksena kuninkaan suuri neuvosto vapautti Jacquettan syytteistä 19.tammikuuta 1470. Hän sai helmikuussa 1470 kuninkaalta esimerkkikirjeitä, joissa hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja kirjoitti myös, että hän uskoi ”Jumalaan Pyhän kirkon totuuden mukaan.”
hänen vihollistensa syytöksiä lukuun ottamatta ei ole syytä olla uskomatta Jacquettaa. On huomattava, että Jacquetta omisti kopion ”esivanhempien romanssista” nimeltä Mélusine, jossa oli legendaarinen hahmo, joka liittyi sekä Luxemburgin että Lusignanin taloihin, mutta kuten Anne Sutton ja Livia Visser-Fuchs totesivat, romanssi oli tuolloin suosittu, ja kopioita löytyi muiden ylhäisönaisten luetteloista.
Edvard IV: n valtaannousu jäi lyhyeksi, ja kun hän joutui syyskuun lopulla 1470 pakenemaan Englannista välttääkseen Warwickin vangitsemisen, raskaasti raskaana oleva Elizabeth Woodville meni pyhäkköön tyttäriensä ja Jacquettan kanssa. Henrik VI: n noustua valtaistuimelle Warwick ja hänen seuraajansa eivät yrittäneet elvyttää Noituussyytöksiä Jacquettaa vastaan, vaikka hallituksella oli kieltämättä painavampia huolia. Warwick oli itse asiassa kuulunut suureen neuvostoon, joka suositteli, että jacquettalle tehtäisiin esikuvakirjeitä.
hänen vihollisensa kukistuivat Barnetissa ja Tewkesburyssa, Edvard IV sai valtaistuimensa takaisin toukokuussa 1471. With Warwick tapetaan Barnet, kuningas ylpeä isä poika syntyi hänen kuningatar ollessaan sanctuary, ja Jacquetta poika Anthony kantamalla isänsä otsikko, Jacquetta on täytynyt tuntea rauhassa, mutta hän ei ollut kauan nauttia siitä. Hän kuoli 30. toukokuuta 1472. En ole löytänyt mitään mainintaa hänen testamentistaan tai hänen hautajaisistaan, vaikka jälkimmäiset on varmasti vietetty asianmukaisin menoin.
vuonna 1484 Rikhard III teoksessa ”Titulus Regius”, jossa parlamentille kerrottiin hänen vaatimuksestaan valtaistuimelle, elvytettiin Vanhat noituussyytökset Jacquettaa vastaan. Hän—tai oikeammin ne, jotka esittivät vetoomuksen, jolla oli varmasti täytynyt olla hänen varaukseton hyväksyntänsä-totesi, että Edvard IV: n ja Elisabet Woodvillen välinen avioliitto oli pätemätön muun muassa siksi, että se tehtiin ”velhojen ja wichecraften toimesta, jotka tekivät mainittu Elisabet ja hänen moderinsa Jaquett Duchess of Bedford, kuten kansan yhteinen mielipide ja julkinen ääni ja maine on kautta koko tämän maan.”Vetoomuksen laatijat lisäsivät, että jos tapaus sitä vaatisi, noituusväitteet todistettaisiin riittävästi ”tymessä ja sopivassa paikassa.”Rikhard III tai hänen hallituksensa ei koskaan esittänyt tällaisia todisteita, ja Elisabet tuskin kykeni uhmaamaan kuningasta ja yrittämään puhdistaa hänen ja hänen kuolleen äitinsä nimet. Valitettavasti historiallisten fiktiokirjailijoiden ja jopa joidenkin tietokirjailijoiden kaunistelemat todistamattomat syytökset mustaavat edelleen molempien naisten mainetta nykyään.