Keskitetty vai hajautettu virta? Tarvitsemme molempia (toistaiseksi)
jopa COP21: n jälkeisen optimismin ja ”can do”-hengen valossa, kun on kyse kyvystämme vastata voimakkaasti ilmaston lämpenemiskriisiin, on kiireesti vastattava kysymykseen, kun ratkaisu tähän massiiviseen ongelmaan etenee kiihtyvällä vauhdilla.
kaikki pitävät uusiutuvista, mutta miten me pidämme niistä: keskitetysti vai hajautetusti?
tarkemmin sanottuna, mikä rooli meillä on sähkölaitoksilla, kun siirrymme puhtaan energian tulevaisuuteen? Tuleeko meistä omavaraisia energiapioneereja, joilla on aurinkopaneelit katoilla ja vara-akut kellarissa, maailmassa, jossa emme enää tarvitse sähkölaitteita, kiitos vain?
tai ehkä niitä kannattaisi pitää lähettyvillä, jotta ei tarvitsisi ostaa niitä kalliita akkuja. Entä yhteisön mikrogrammat? Pitäisikö meidän antaa sähkölaitosten hallita sähköä puolestamme yhdistämällä laajamittaiset aurinko -, tuuli-ja vesivoimahankkeet muiden lähteiden ohella mahdollisimman tehokkaasti?
jokaista skenaariota on syytä suositella, ja ainakin lähiaikoina saamme varmasti myös terveellisen annoksen all-of-the-edellä mainittua.
mutta National Oceanic and Atmospheric Administrationin ja Coloradon yliopiston yhdessä tuottama tuore raportti pyrkii suosimaan viimeistä vaihtoehtoa. Raportissa sanottiin, että tietyissä skenaarioissa uusiutuvat energialähteet voisivat tyydyttää valtaosan sähköntarpeestamme 15 vuodessa ja vähentää päästöjä jopa 80 prosenttia. Mutta todellinen kicker oli, että he sanoivat, että he voivat tehdä sen ilman tallennustilaa.
miten, kysyt? Tosiasia on, että vaikka uusiutuvat energialähteet ovat luonnostaan katkonaisia, tuulta tai aurinkoa on aina tarjolla jossain. Jotta kaikki saataisiin toimimaan, tarvitaan kuitenkin massiivisesti päivitetty sähköverkko, joka voi tuoda uusiutuvaa sähköä mistä tahansa maan osasta mihin tahansa muuhun osaan. Näin sähköverkko voi vastata uusiutuvilla energianlähteillä milloin tahansa, sinne, missä sähköä tarvitaan.
vaikka tällaisen ruudukon tai 3 100 mailia sitä muutenkin ollaan jo rakentamassa, nämä pyrkimykset kohtaavat merkittävää vastustusta.
tuoreessa New York Timesin artikkelissa kuvaillaan useita pitkän matkan siirtolinjoja, joilta on evätty lupa kulkea tiettyjen osavaltioiden läpi paikallistason vastalauseiden vuoksi. Esimerkiksi 780 mailin pituinen Grain Line Express, joka oli suunniteltu kuljettamaan 4000 MW tuulivoimaa itään maan ydinkeskustasta, oli jo hyväksytty Kansasissa, Illinoisissa ja Indianassa, kun Missouri päätti estää sen. Monissa näistä paikoista, joissa on paljon puhdasta energiaa tuulen tai auringon muodossa, on suhteellisen vähän ihmisiä.
mitä roolia näemme sähkölaitosten pelaavan siirtyessämme puhtaan energian tulevaisuuteen?
ei ole vaikea ymmärtää, miltä heistä tuntuu. Voimalinjat ja niitä tukevat 150-metriset tornit ovat rumia, ne häiritsevät muuten luonnonkauniita näkymiä ja uhkaavat maiseman maaseutumaisuutta. Samaan aikaan valta vain kulkee näiden alueiden läpi; paikalliset asukkaat eivät saa juuri muuta hyötyä kuin rakennuttajilta saamansa korvaukset.
lisääntyvässä monimutkaisessa ja toisiinsa kytkeytyvässä maailmassa voi olla vaikea nähdä, mitä hyötyä tai edes järkeä on toimilla, joilla ei ole juurikaan paikallista vaikutusta, mutta joilla voisi olla paljon merkitystä jossain muualla. Samalla ”osta paikallista” on tullut selkeyden vaatimus monille, jotka kannattavat kestävämpää taloutta.
voisiko tämä olla esimerkki täydellisestä hyvän tielle tulemisesta? Ilmastotilanteen kiireellisyyden vuoksi meidän on tehtävä kaikkemme päästöjen vähentämiseksi mahdollisimman nopeasti.
ehkä jossain vaiheessa tulevaisuudessa huomaamme saavamme valtaosan energiastamme paikallisesti. On olemassa selviä etuja: pienemmät siirtohäviöt ja häiriönsietokyky laajoja sähkökatkoja vastaan ovat kaksi niistä.