Kim Jong Il
Kim Jong Il, kirjoitetaan myös Kim Chong Il, (s. 16. helmikuuta 1941 Siperia, Venäjä, Neuvostoliitto-kuoli 17.joulukuuta 2011), pohjoiskorealainen poliitikko, Pohjois-Korean entisen pääministerin ja (kommunistisen) Korean työväenpuolueen (KWP) puheenjohtajan Kim Il-Sung poika ja isänsä seuraaja Pohjois-Korean hallitsijana (1994-2011).
Pohjois-Korean virallinen versio Kim Jong ilin elämästä, joka eroaa muualla dokumentoidusta elämäkerrasta, sanoo hänen syntyneen sissien perusleirissä Paektu-vuorella, Korean niemimaan korkeimmalla kohdalla; se antaa hänelle monia varhaiskypsiä kykyjä; ja se väittää, että hänen syntymäänsä liittyi sellaisia lupaavia merkkejä kuin kaksoissateenkaaren ilmestyminen taivaalle. Korean sodan (1950-53) aikana hänen isänsä sijoitti hänet turvaan Koillis-Kiinaan (Mantšuriaan), vaikka virallisessa elämäkerrassa episodia ei mainita. Käytyään kaksi vuotta lentäjien koulutusakatemiaa Itä-Saksassa hän valmistui vuonna 1963 Kim Il-sungin yliopistosta. Hän palveli lukuisissa rutiinitehtävissä KWP: ssä ennen kuin hänestä tuli isänsä sihteeri. Hän teki tiivistä yhteistyötä isänsä kanssa vuoden 1967 puoluepuhdistuksessa ja sai sen jälkeen useita tärkeitä tehtäviä. Kim nimitettiin syyskuussa 1973 vaikutusvaltaiseen puoluesihteerin virkaan, joka vastasi organisoinnista, propagandasta ja agitaatiosta.
Kim nimitettiin virallisesti isänsä seuraajaksi lokakuussa 1980, sai asevoimien komentajuuden 1990-91 ja toimi korkeissa viroissa keskuskomiteassa, politbyroossa ja puolueen sihteeristössä. Kun Kim Il-Sung kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1994, Kim Jong Ilistä tuli Pohjois-Korean tosiasiallinen johtaja. Hänet nimitettiin KWP: n puheenjohtajaksi lokakuussa 1997, ja syyskuussa 1998 hän otti virallisesti vastaan maan korkeimman viran. Koska korkein kansankokous oli poistanut presidentin viran, joka varasi Kim Il-sungille postuumin arvonimen ”ikuinen presidentti”, nuorempi Kim valittiin uudelleen kansallisen puolustuskomission puheenjohtajaksi, viraston, jonka valtaoikeuksia laajennettiin.
johtajakaudellaan Kim rakensi isänsä ja itsensä jo ympäröivälle mystiikalle. Hänen yksityiselämästään levisi ristiriitaisia tietoja, joista suurin osa oli epäluotettavia ja—ehkä tarkoituksellisesti-omiaan lisäämään mysteeriä. Tiedettiin, että Kim oli kiinnostunut taiteista ja kannusti suurempaan luovuuteen kirjallisuudessa ja elokuvassa, vaikka tuotteet säilyivätkin lähinnä propagandan välineinä. Elokuvaharrastajana tunnettu Kim johti elokuvastudiota ennen nousuaan maan johtoon. Se tuotti sosialistisia arvoja, Kim Il-Sungia ja hänen kansallista omavaraisuuspolitiikkaansa (juche) ja myöhemmin Kim Jong iliä itseään ja hänen ”armeija ensin”-politiikkaansa (sŏngun chŏngch ’ I) ylistäviä teoksia. Osana haluaan luoda parempia elokuvia nuorempi Kim kaappasi 1970-luvun lopulla eteläkorealaisen elokuvaohjaajan Shin Sang-okin ja hänen vaimonsa, näyttelijä Choi Eun-heen pohjoiseen, jossa heitä painostettiin palvelukseen vuoteen 1986 asti, jolloin he pakenivat.
tultuaan Pohjois-Korean johtajaksi ja maansa ajauduttua kamppailevaan talouteen ja nälänhätään Kim pyrki muuttamaan Pohjois-Korean pitkään jatkunutta eristäytymispolitiikkaa. Koko 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun ajan Kim pyrki parantamaan siteitään useisiin maihin. Lisäksi hän näytti noudattavan Yhdysvaltain kanssa vuonna 1994 solmitun sopimuksen ehtoja (ns.sovitut puitteet), jossa Pohjois-Korea purkaisi Oman ydinohjelmansa vastineeksi siitä, että ulkopuolinen taho järjestäisi kahden sähköenergiaa tuottavan ydinreaktorin rakentamisen. Etelä-Korea oli hankkeen pääurakoitsija.
Kim keskeytti pitkän kantaman ohjuksen testaamisen vuonna 1999 sen jälkeen, kun Yhdysvallat suostui höllentämään Pohjois-Korean vastaisia talouspakotteitaan, ja kesäkuussa 2000 Kim tapasi Etelä-Korean johtajan Kim Dae-jungin. Maiden johtajien ensimmäisessä huippukokouksessa päästiin sopimukseen askeleiden ottamisesta kohti yhdistymistä. Yhteyksiä solmittiin myös Australiaan ja Italiaan.
© Yonhap—Epa/REX/. com
samaan aikaan sovitut puitteet alkoivat kuitenkin rakoilla Pohjois-Korean osoittaessa haluttomuutta noudattaa ehtojaan. Suhteet Yhdysvaltoihin huononivat huomattavasti vuonna 2002 Yhdysvaltain PRESin jälkeen. George W. Bush luonnehti Kimin hallintoa (Iranin ja Irakin ohella) osaksi ”pahan akselia.”Epäiltiin, että Pohjois-Korea rikasti uraania yhdessä ydinlaitoksessa, jonka toiminta muka jäädytettiin sovitun kehyksen ehdoilla. Tammikuussa 2003 Kim ilmoitti Pohjois-Korean vetäytyvän ydinsulkusopimuksesta ja suunnittelevan ydinaseiden kehittämistä.
Pohjois-Korean ydinaseasema säilyi kansainvälisenä kysymyksenä. Kimin hallinnon nähtiin yleisesti käyttävän sitä neuvottelukohtana taloudellisen avun turvaamiseksi ja jännitteiden kiristymisen estämiseksi Etelä-Korean kanssa. Lokakuussa 2006 maa ilmoitti tehneensä kyseisen aseen maanalaisen testin. Neuvottelut keskeytettiin useiksi vuosiksi, mutta vuonna 2007 solmittiin uusi sopimus; Pohjois-Korean myötäilyn varmistaminen jäi kuitenkin vaisuksi. Lee Myung-Bakin valinta Etelä-Korean presidentiksi joulukuussa 2007 aloitti jälleen Koreoiden välisten suhteiden huononemisen, kun Lee otti kovemman linjan pohjoiskorealaisen virkaveljensä kanssa. Seuraavien vuosien aikana Pohjois-Korea teki satunnaisia asekokeita, muun muassa toisen maanalaisen ydinkokeen toukokuussa 2009. Pohjoisen ja etelän väliset suhteet ajautuivat kriisiin useita kertoja-erityisesti vuonna 2010, kun Eteläkorealainen sotalaiva Ch’ŏnan (Cheonan) upposi lähellä merirajaa maaliskuussa ja samalla alueella Yŏnpyŏngin (Yeongpyeong) saarella marraskuussa sattunut sotilaallinen kahakka, jossa kuoli kaksi eteläkorealaista merijalkaväen sotilasta.
vuonna 2008 alkoivat spekulaatiot Kimin terveydentilan heikkenemisestä; hänen oltuaan poissa julkisuudesta useita kuukausia epäiltiin hänen saaneen aivoinfarktin. Seuraavana vuonna Kim ja Pohjois-Korean poliittinen järjestelmä aloittivat sarjan liikkeitä, jotka tähtäsivät ilmeisesti Kimin nuorimman pojan Kim Jong-unin nimittämiseen hänen seuraajakseen.
Pohjois-Korean valtiollinen media ilmoitti 19.joulukuuta 2011, että Kim oli kuollut junassa kaksi päivää aiemmin.
ap