Kolmikymmenvuotinen sota
Kolmikymmenvuotinen sota oli 1600-luvulla käyty uskonnollinen konflikti, joka käytiin pääasiassa Keski-Euroopassa. Se on edelleen yksi ihmiskunnan historian pisimmistä ja raaimmista sodista, ja yli 8 miljoonaa ihmistä on kuollut sotilastaisteluissa sekä konfliktin aiheuttamassa nälänhädässä ja taudeissa. Sota kesti vuodesta 1618 vuoteen 1648 alkaen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan muodostaneiden katolisten ja protestanttisten valtioiden välisenä taisteluna. Kolmikymmenvuotisen sodan kehittyessä kyse ei kuitenkaan ollut enää uskonnosta vaan enemmänkin siitä, mikä ryhmä lopulta hallitsisi Eurooppaa. Lopulta konflikti muutti Euroopan geopoliittiset kasvot sekä uskonnon ja kansallisvaltioiden roolin yhteiskunnassa.
kolmikymmenvuotisen sodan syyt
keisari Ferdinand II: n noustua Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtionpäämieheksi vuonna 1619 uskonnolliset konfliktit alkoivat lietsoa.
yksi Ferdinand II: n ensimmäisistä toimista oli pakottaa valtakunnan kansalaiset noudattamaan Roomalaiskatolisuutta, vaikka uskonnonvapaus oli myönnetty osana Augsburgin rauhaa.
allekirjoitti vuonna 1555 uskonpuhdistuksen kulmakivenä Augsburgin rauhan, jonka keskeinen periaate oli ”kenen valtakunta, hänen uskontonsa”, joka salli valtakunnan sisällä olevien valtioiden ruhtinaiden omaksua joko luterilaisuuden / Kalvinilaisuuden tai katolilaisuuden omilla alueillaan.
Tämä tehokkaasti rauhoitti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kahteen uskontokuntaan kuuluvien kansojen välisiä jännitteitä yli 60 vuodeksi, vaikka niitä leimahtikin, muun muassa Kölnin sota (1583-1588) ja Julichin perimyssota (1609).
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta saattoi tuolloin hallita suurta osaa Euroopasta, vaikka se oli käytännössä kokoelma puoli-autonomisia valtioita tai läänityksiä. Habsburgien suvusta keisarilla oli rajoitettu valta heidän hallintoonsa.
Prahan Defenestraatio
mutta Ferdinandin uskonnosta antaman asetuksen jälkeen böömiläinen aatelisto nykyisessä Itävallassa ja Tšekissä hylkäsi Ferdinand II: n ja osoitti tyytymättömyytensä heittämällä hänen edustajansa ulos Prahan linnan ikkunasta vuonna 1618.
niin sanottu Prahan Defenestraatio (fenestraatio: Ikkunat ja ovet rakennuksessa) oli Böömiläisissä valtioissa-joilla oli Ruotsin ja Tanska – Norjan tuki-avoimen kapinan alku ja kolmikymmenvuotisen sodan alku.
Böömin kapina
vastauksena Ferdinand II: n päätökseen riistää uskonnonvapautensa pääasiassa protestanttiset Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Pohjois-Böömin valtiot pyrkivät irtautumaan, mikä pirstoi entisestään jo löyhästi jäsenneltyä valtakuntaa.
kolmikymmenvuotisen sodan ensimmäinen vaihe, niin sanottu Böömin kapina, alkoi vuonna 1618 ja merkitsi alkua todelliselle mannermaiselle konfliktille. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana Böömin aatelisto liittoutui nykyisen Saksan protestanttisten liittovaltioiden kanssa, kun taas Ferdinand II haki tukea katoliselta veljenpojaltaan, Espanjan kuninkaalta Filip IV: ltä.
pian molempien osapuolten armeijat kävivät julmaa sotaa useilla rintamilla, nykyisessä Itävallassa ja idässä Transilvaniassa, jossa Osmanien valtakunnan sotilaat taistelivat Böömien rinnalla (vastineeksi sulttaanille vuosittain maksettavista maksuista) Habsburgien puolella olleita puolalaisia vastaan.
katolisen liiton voitot
lännessä Espanjan armeija liittoutui niin sanotun katolisen liigan kanssa, nykyisen Saksan, Belgian ja Ranskan kansallisvaltioiden kanssa, jotka tukivat Ferdinand II: ta.
ainakin aluksi Ferdinand II: n joukot onnistuivat kukistamaan kapinan idässä ja Pohjois-Itävallassa, mikä johti protestanttisen liiton hajoamiseen. Taistelut kuitenkin jatkuivat länteen, jossa Tanska-Norjan kuningas Kristian IV heitti tukensa protestanttisten valtioiden taakse.
Skotlannista tulleiden sotilaiden avustuksella Tanska-Norjan armeijat kuitenkin kaatuivat Ferdinand II: n joukoille luovuttaen suuren osan Pohjois-Euroopasta keisarille.
Kustaa Aadolf
mutta vuonna 1630 Ruotsi asettui Kustaa Aadolfin johdolla pohjoisen protestanttien puolelle ja liittyi taisteluun, armeijansa auttaessa työntämään katolisia joukkoja takaisin ja saamaan takaisin suuren osan Protestanttiunionin menettämistä alueista.
ruotsalaisten tuella protestanttien voitot jatkuivat. Kun Kustaa Aadolf sai surmansa Lutzenin taistelussa vuonna 1632, ruotsalaiset menettivät kuitenkin osan päättäväisyydestään.
käyttäen böömiläisen aatelismiehen Albrecht von Wallensteinin sotilaallista apua, joka antoi arviolta 50 000 sotilaan armeijansa Ferdinand II: lle vastineeksi vapaudesta ryöstää kaikki vallatut alueet, alkoi vastata ja vuoteen 1635 mennessä ruotsalaiset oli kukistettu.
tuloksena syntynyt sopimus, niin sanottu Prahan rauha, suojeli Koillis-Saksan luterilaisten / Kalvinististen hallitsijoiden alueita, mutta ei nykyisen Itävallan ja Tšekin etelä-ja länsiosien alueita. Uskonnollisten ja poliittisten jännitteiden pysyessä korkeina jälkimmäisillä alueilla taistelut jatkuivat.
ranskalaisten osallistuminen
ranskalaiset olivat katolilaisuudesta huolimatta Habsburgien kilpailijoita ja tyytymättömiä Prahan rauhan määräyksiin.
näin ranskalaiset ajautuivat konfliktiin vuonna 1635. Heidän armeijansa eivät kuitenkaan ainakaan aluksi kyenneet hyökkäämään Ferdinand II: n joukkoja vastaan edes hänen kuoltuaan vanhuuteen vuonna 1637.
samaan aikaan Keisarin seuraajan ja pojan Ferdinand III: n käskystä ja myöhemmin Leopold I: n johdolla taistellut Espanja ryhtyi vastahyökkäyksiin ja hyökkäsi Ranskan alueelle uhaten Pariisia vuonna 1636. Ranskalaiset kuitenkin toipuivat, ja taistelut Ranskan ja protestanttisen liiton sekä Espanjan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkojen välillä olivat pattitilanteessa seuraavat vuodet.
vuonna 1640 portugalilaiset alkoivat kapinoida espanjalaisia hallitsijoitaan vastaan, mikä heikensi heidän Sotaponnistelujaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan puolesta. Kaksi vuotta myöhemmin ruotsalaiset ajautuivat uudelleen taisteluun, mikä heikensi Habsburgien joukkoja entisestään.
kolmikymmenvuotisen sodan muutos
seuraavana vuonna, 1643, oli ratkaiseva vuosikymmeniä kestäneessä konfliktissa. Samana vuonna Tanska-Norja tarttui jälleen aseisiin, tällä kertaa taistellen Habsburgien ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan puolella.
samoihin aikoihin kuoli Ranskan monarkki Ludvig XIII, joka jätti valtaistuimen 5-vuotiaalle pojalleen Ludvig XIV: lle ja loi Pariisiin johtamistyhjiön.
seuranneiden vuosien aikana Ranskan armeija saavutti useita merkittäviä voittoja, mutta kärsi myös merkittäviä tappioita, erityisesti Herbsthausenin taistelussa vuonna 1645. Myös vuonna 1645 ruotsalaiset hyökkäsivät Wieniin, mutta eivät onnistuneet valtaamaan kaupunkia Pyhältä saksalais-roomalaiselta keisarikunnalta.
Prahan linna vallattiin
vuonna 1647 Octavio Piccolominin johtamat Habsburgien joukot onnistuivat karkottamaan ruotsalaiset ja ranskalaiset nykyisestä Itävallasta.
seuraavana vuonna Prahan taistelussa – joka oli kolmikymmenvuotisen sodan viimeinen merkittävä taistelu – ruotsalaiset valtasivat Prahan linnan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukoilta (ja ryöstivät linnassa olleen mittaamattoman arvokkaan taidekokoelman), mutta eivät pystyneet valtaamaan suurinta osaa kaupungista.
tähän mennessä vain Itävallan alueet jäivät Habsburgien hallintaan.
Westfalenin rauha
konfliktin eri osapuolet allekirjoittivat vuoden 1648 aikana sarjan Westfalenin rauhaksi kutsuttuja sopimuksia, jotka käytännössä lopettivat kolmikymmenvuotisen sodan – joskaan eivät ilman merkittäviä geopoliittisia vaikutuksia Euroopalle.
taistelujen heikentämänä esimerkiksi Espanja menetti otteensa Portugalista ja Hollannin tasavallasta. Rauhansopimukset myönsivät myös laajemman autonomian entisille Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtioille saksankielisessä Keski-Euroopassa.
kolmikymmenvuotisen sodan perintö
Viime kädessä historioitsijat kuitenkin uskovat, että Westfalenin rauha loi pohjan modernin kansallisvaltion muodostamiselle, sillä se asetti kiinteät rajat taisteluihin osallistuneille maille ja käytännössä sääti, että valtion asukkaat olivat kyseisen valtion lakien eivätkä minkään muun instituution, maallisen tai uskonnollisen, lakien alaisia.
tämä muutti radikaalisti Euroopan valtatasapainoa ja johti katolisen kirkon sekä muiden uskonnollisten ryhmien vaikutusvallan vähenemiseen poliittisissa asioissa.
niin raakoja kuin taistelut kolmikymmenvuotisessa sodassa olivatkin, sadattuhannet kuolivat konfliktin aiheuttaman nälänhädän sekä lavantautiepidemian seurauksena. Historiantutkijat uskovat myös ensimmäisten eurooppalaisten noitavainojen alkaneen sodan aikana, sillä epäluuloinen väestö piti koko Euroopan silloisia kärsimyksiä ”hengellisinä” syinä.
sota myös lietsoi pelkoa ”muita” kohtaan Euroopan mantereen yhteisöissä ja aiheutti lisääntyvää epäluottamusta eri etnisiin ryhmiin ja uskontokuntiin kuuluvien keskuudessa – tunteita, jotka ovat säilyneet jossain määrin vielä tänäkin päivänä.