Mitä tapahtui Arthur Andersen

Topping up weeks of obfusation, Satyam puheenjohtaja B Ramalinga Raju on myöntänyt merkittäviä kirjanpidon väärinkäytöksiä, ja erosi. Kuka neljästä suuresta oli arvostanut Maytas-kiinteistöjä, joiden ehdotettu hankinta 1,3 b dollarilla kiihdytti osakaskapinaa, ei ole vielä julkistettu. Mutta satyams lakisääteinen tilintarkastaja Price Waterhouse, osakkuusyritys PwC, on skannerin alla. Vertailu Arthur Andersoniin, joka menetti paikkansa viiden suuren joukossa, kun sen Enron-auditoinneissa olleet aukot paljastuivat, on ehdottomasti paikallaan tässä vaiheessa.

Enron-skandaali a) alleviivaa, miten yritysten ja niiden tilitoimistojen välinen yhteys voi muuttua synkäksi ja ilkeäksi, ja B) osoittaa, että tällainen petosten malli murentaa luottamusta (lähes pyhitettyihin) lukuihin, jotka tukevat markkinoita. Koska julkinen muisti on lyhyt, kaikki kyseisen skandaalin aikaan vaaditut sääntelykehykset kuulostivat vasta käsikirjoitetuilta vuonna 2008. Mutta vuonna 2002, kun Andersen tuomittiin oikeudenkäytön estämisestä silppuamalla enroniin liittyviä asiakirjoja, vaadittiin kovasti riippumatonta virastoa, jolla olisi valtuudet käydä sekä tilitoimistojen että niiden asiakkaiden kimppuun ja määrätä tilintarkastajille välittömiä seuraamuksia, jotka vaarantavat yleisen edun. Jos huutoon olisi osuvasti puututtu, on kiisteltävää, että Madoffin skandaali olisi voitu välttää.

vuonna 2005 Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi Andersensin tuomion valamiehistön puutteellisten ohjeiden perusteella. Silti yhtiö ei ole koskaan saanut jalansijaa elinkelpoisena, yksinäisenä pääministerinä. Jotta emme kiinnittäisi huomiota tilintarkastajiin pelkästään kirjanpitoskandaalien vuoksi, on muistettava, mitä SEC: n entinen puheenjohtaja Arthur Levitt on sanonut: Enronin tarina ei ollut vain kertomus tilitoimiston epäonnistumisesta vaan myös perinteisistä portinvartijoista: johtokunnasta, tarkastuskomiteasta, lakimiehistä, investointipankkiireista ja luottoluokituslaitoksista. Kaikilla oli osansa tässä.