näytelmästä: Julius Caesar

suuri historioitsija Plutarkhos (46-120) kirjoitti elämäkerran noin 100 vuotta Rooman ensimmäisen diktaattorin Julius Caesarin kuoleman jälkeen. Tutkimuksestaan Plutarkhos sanoi: ”en kirjoita historiaa, vaan elämiä; ja kaikkein loisteliaimmissa teoissa ei aina ole viitteitä paheen hyveestä, itse asiassa pieni asia, kuten lause tai pila, tekee usein suuremman paljastuksen hahmosta kuin taistelut, joissa kuolee tuhansia ” Plutarkhos (Aleksanterin elämä/Julius Caesarin elämä, rinnakkaiset elämät,). Ja luultavasti juuri tämä Thomas Northin Kreikasta ranskaksi ja ranskasta englanniksi vuonna 1579 kääntämä lähde päätyi ”nousukas crow” – näytelmäkirjailija William Shakespearen käsiin.

saattaa olla, että Shakespearen omat huolet oman maansa tulevaisuudesta saivat hänet taklaamaan Julius Caesaria seuraavaan näytelmäänsä vuonna 1599. Olihan kuningatar Elisabet I tuohon vuoteen mennessä ollut valtaistuimella neljäkymmentäyksi vuotta. Vaikka hänen kehonsa heikkeni, hänen voimansa, varsinkin Espanjan Armadan loistavan tappion jälkeen, ei ollut koskaan ollut suurempi. Hän oli hyvin suosittu kansansa keskuudessa, joka jopa perusti hänelle omistetun uskonnollisen kultin. Kuitenkin koko Englanti tiesi, että se oli jatkuvasti kieltäytynyt nimeämästä perillistä valtaistuimelleen. Monet pelkäsivät palaavansa sisällissotaan hänen kuolemansa jälkeen. Shakespearesta sellainen sota saattoi muistuttaa Caesarin odottamattoman salamurhan aiheuttamaa riitaa.

historia oli osoittanut, että vaikka Brutus ja muut salaliittolaiset uskoivat Caesarin kuoleman pelastavan tasavallan tyrannimaiselta johdolta, sillä oli päinvastainen vaikutus. Vain kaksi vuotta Caesarin, Cassiuksen, Brutuksen ja Marcus Antoniuksen kuoleman jälkeen Caesarin veljenpoika Octavianus kruunattiin Rooman ensimmäiseksi keisariksi, keisari augustukseksi. On täytynyt näyttää todennäköiseltä, että Elisabetin omalla syrjäyttämisellä valtaistuimelta, hänen ”kultaisen aikakautensa” päättymisellä, voisi olla samanlaisia diktatorisia perääntymisseurauksia kansakunnalle, joka oli jo alkanut tuntea neljäkymmentä vuotta myöhemmin tulevan tasavaltalaisen vallankumouksen lietsontaa. (Lupaava tuleva Lordiprotektoraatti Oliver Cromwell syntyi vuonna 1599.)

Tämä poliittisen murroksen aika merkitsi muutosta myös Shakespearen kirjoittamisessa. Julius Caesar ja Romeo ja Julia ovat ensimmäisiä hänen vuosina 1599-1608 kirjoittamiaan suuria tragedioita. Julius Caesar on näistä tragedioista älykkäin. Yleisö ei suhtaudu murhattuun Caesariin erityisen myötämielisesti, sillä hän tuskin elää lavalla tarpeeksi kauan vaikuttaakseen täysin kehittyneeltä hahmolta. Muutamissa kohtauksissaan hän näyttäytyy hurmaavana, hyväntahtoisena, joskin hieman suuripäisenä sotilasjohtajana, jolla on poikamainen voittamattomuuden tunne. Näin lyhyellä johdantokerralla yleisön on vaikea ottaa hänen tasavallan kaatamisuhkaansa kovin vakavasti. Erään vuonna 1817 julkaistun kirjoituksen kirjoittaja sanoikin: ”me emme paljoakaan ihaile tässä esitettyä Julius Caesaria, emmekä usko sen vastaavan hänestä hänen selityksissään annettua muotokuvaa. Hän pitää useita höyryäviä ja melko pedanttisia puheita, eikä tee mitään ”(Hazlitt, Williams, Characters of Shakespeare ’ s Plays 1817).

näytelmän ensimmäisen puoliskon toimettomuus ja mietteliäs asenne asettivat täydellisesti toisella puoliskolla esitetyt raivoisat kapina-ja taistelukohtaukset. Tämä vastustus tekee selväksi Shakespearen tunteet voimakkaiden johtajien kuolemien vaarallisista vaikutuksista.

ja silti Caesarin toiminnan puute ja niukka esiintyminen näyttämötoiminnassa siirtävät yleisön huomion Brutuksen ja Cassiuksen tekemisiin. Kun Brutus huutaa taivaisiin lähellä näytelmän loppua, ” Oi Julius Caesar, sinä olet vielä mahtava!”(5.4.100) näytelmän toiminnan edetessä yleisö saa murhanhimoisen päätöksensä vaikutukset itseensä ja myös Roomaan, jota he väittävät rakastavansa.

näytelmä on ollut suosittu koko 400 vuoden ajan ensiesityksestään lähtien, ja sitä ovat esittäneet sadat castit, kuten kaivoja koululaiset ympäri maailmaa. Sen yleismaailmallisia teemoja lojaalisuus, imartelu, poliittinen välttämättömyys, ja kohtalo edelleen lyödä sointuja sydämen yleisöjä ympäri maailmaa ja on lainautunut tuotannon muutoksia kuten kaikki naisvalokset, siirtämällä toiminnan päivitetty poliittisiin asetuksiin, ja on myös sovitettu valkokankaalle niin suuria elokuvatähtiä kuten Charlton Heston, John Gielgud, ja Marlon Brando.