norepinefriinin takaisinoton estäjä
3.2. 1 autismikirjon häiriö
atomoksetiini on norepinefriinin takaisinoton estäjä. Jou, Handen, and Hardan (2005) kertoi peräkkäisestä juttusarjasta, jossa oli mukana 20 ASDs-lasta, jotka olivat iältään 6-19-vuotiaita. Muutoksen seurantaan käytettiin CGI-I: tä ja kantavalmisteista CPRS: ää, kun atomoksetiinia titrattiin ylöspäin (lopullinen annos 43, 3 mg/vrk). CPRS: ssä koehenkilöt osoittivat tilastollisesti merkitsevää parannusta käytöksessä, Ylivilkkaudessa, Tarkkaamattomuudessa ja oppimisessa; Psykosomaattinen ja ahdistuneisuus eivät muuttuneet. Kaksitoista 20: stä (60%) sai vasteen; yksi lapsi keskeytti atomoksetiinin käytön vakavien mielialanvaihtelujen vuoksi.
Arnold ym. (2006) teki kaksoissokkoutetun, lumekontrolloidun, cross-over-tutkimuksen atomoksetiinilla 16 lapsella, joilla oli ASDs iältään 5-15 vuotta. Jokainen hoitosairaus kesti 6 viikkoa (3 viikon titraus ja 3 viikon ylläpitohoito), ja jokaisen lääkehoidon välillä oli 1 viikon lääkkeetön elimistöstä poistuminen. Jotkin samanaikaiset lääkkeet olivat sallittuja; 38% osallistujista sai vakioannoksen ei-katekoliaminergistä tai ei-beetasalpaajaa. Kahdesti vuorokaudessa annettu atomoksetiini titrattiin enimmäisannokseen 1, 4 mg / kg / vrk. Kolme lasta lopetettiin varhaisessa vaiheessa, yksi atomoksetiinihoidon aikana ja kaksi lumehoidon aikana. Koehenkilöiden suorituskykyä arvioitiin vanhempainraporttiasteikkojen lisäksi kolmella kognitiivisella tehtävällä, joissa arvioitiin keskittymiskykyä, muistia ja työhön hakeutumista (matematiikan ongelmia). Tulokset osoittivat (1) merkittävää etua atomoksetiinille ABC-ylivilkkauden ja sosiaalisen vieroitusoireiden alaluokissa, (2) paremmat arvosanat TARKKAAMATTOMUUDEN ja hyperaktiivisen/impulsiivisen (mutta ei vastustavan) alaluokissa ja (3) ei muutoksia RBS-R: ssä.yhdeksän koehenkilöä vastasi atomoksetiiniin (määritelty CGI-I: ssä 1 tai 2 ja 25%: n vähennys ABC-Ylivilkkaudessa) ja neljä lumelääkkeeseen. Eräällä osallistujalla oli vakava haittavaikutus atomoksetiinin aikana, kun hän joutui sairaalaan aggressiivisen käytöksen vuoksi (tämä tapahtui samaan aikaan, kun ziprasidoniannos pieneni). Atomoksetiiniin liittyi huomattavasti useammin seuraavia haittavaikutuksia: vatsavaivat ja/tai pahoinvointi/oksentelu, väsymys ja sydämen rytmihäiriöt. Atomoksetiinitilan aikana syke oli merkitsevästi korkeampi kuin lumelääkkeellä. Muita haittavaikutuksia, jotka eivät merkittävästi poikenneet ryhmien välillä, olivat ruokahalun tukahduttaminen ja ärtyneisyys/mielialan vaihtelut, jotka kehittyivät äskettäin neljällä lapsella ja pahenivat kolmella atomoksetiinihoidon aikana. Yhdessäkään kognitiivisen suorituskyvyn muuttujassa ei havaittu paranemista atomoksetiinilla. Kirjoittajat huomauttivat, että cross-over-suunnittelu oli mahdollinen rajoitus, jonka vaikutukset siirtyivät ilmeisesti toiseen vaiheeseen koehenkilöille, jotka saivat atomoksetiinia ensin.
Posey ym. (2006) teki avoimen tutkimuksen atomoksetiinimonoterapiasta 16 lapsella, joilla oli ASDs ja sanaton älykkyysosamäärä yli 70. 8 viikon ajan atomoksetiini titrattiin tasolle 1, 4 mg/kg/vrk kliinisen vasteen perusteella. Opettajan arvioimassa ABC: n Ylivilkkausalatasossa havaittiin merkittäviä parannuksia; vanhemmat arvioivat lasten parantuneen huomattavasti stereotyyppisen käyttäytymisen, ylivilkkauden ja toistuvan puheen alalajien suhteen. Sekä vanhemmat että opettajat arvioivat lapset Tarkkaamattomuuden, ylivilkkauden/impulsiivisuuden ja (vain opettajat) vastustavan uhmakkaan käytöksen parantuneen. Hoito ei vaikuttanut merkittävästi sosiaaliseen Vasteasteikkoon, eivätkä lapset osoittaneet merkittävää muutosta Connersin jatkuvassa Suoritustehtävässä, keskittymiskyvyn mittaamisessa. Kolme neljäsosaa näytteestä oli vähintään” paljon parempi ” CGI-I: llä 8 viikon hoidon jälkeen. Kaksi koehenkilöä joutui jättämään koulun kesken ärtymyksen vuoksi. Yleisimmät haittavaikutukset, joita ilmaantui mihin aikaan tahansa tutkimuksessa, olivat usein ohimeneviä: sedaatio (75%), ärtyneisyys (38%), ruokahalun heikkeneminen (44%), vatsavaivat (19%), unettomuus (19%) ja oksentelu (19%).
Troost et al. (2006) kuvattu avoin, hallitsematon tutkimus atomoksetiini, joka tehtiin 12 lasta, 6-14-vuotiaita, ASD ja ADHD oireita. Lapset, joiden älykkyysosamäärä oli alle älykkyysosamäärän 70 ja/tai kouristuskohtaukset olivat poissuljettuja. Tutkimus kesti 10 viikkoa, ja annos titrattiin välillä 0, 5 ja 1, 8 mg/kg/vrk. Tuloksia mittaavat muun muassa clinician-rated ADHD Rating Scale (ADHD-RS), The CPRS-Revised (CPRS-R) ja The ABC. ADHD-RS osoitti erittäin suuri ES 2.30, kun taas vanhempi valmistunut luokitukset olivat suhteellisen pieniä (ES = 0.65 CPRS-R hyperaktiivisuus subscale, 0.63 CPRS-R ADHD indeksi, ja 0.44 ABC hyperaktiivisuus subscale). Viisi koehenkilöä keskeytti AEs: n takia. Kaikki seitsemän keskeyttänyttä ja kaksi keskeyttänyttä arvioitiin paljon tai erittäin paljon paremmiksi. Yleisimmät raportoidut haittavaikutukset olivat ruokahaluttomuus (83%), ärtyneisyys (75%), uniongelmat (58%) ja uneliaisuus (33%).
Charnsil (2011) otti 12 lasta, joilla oli autistinen häiriö ja ADHD, mukaan 10 viikon avoimeen atomoksetiinitutkimukseen. Annostus oli 18–60 mg/vrk (vastaten 0, 8-1, 2 mg/kg/vrk; keskiarvo 0, 98 mg/kg/vrk). Kolme lasta keskeytti opinnot AEs: n (vatsavaivat ja ärtyisyys) vuoksi ensimmäisten 2 viikon aikana, ja analysoidut arvosanasteikon tiedot perustuivat yhdeksään tutkimuksen suorittaneeseen. ABC: n emoluokitukset eivät osoittaneet vaikutuksia mihinkään alaluokkaan. Kliinikon CGI-I-arvosanat paranivat huomattavasti (viisi koehenkilöä), paranivat minimaalisesti (kolme koehenkilöä), eikä muutosta tapahtunut (yksi koehenkilö). Yhdeksällä keskeyttäneellä yleisimmät haittatekijät olivat ruokahalun väheneminen (56%), unettomuus (33%) ja mieliala (33%); keskeyttäneiden ottaminen mukaan vain pahentaisi tilannetta. Kirjoittaja päätteli, että atomoksetiini voi olla suhteellisen tehoton vaikeassa autismissa.
Zeiner, Gjevik, and Weidle (2011) toteutti avoimen tutkimuksen atomoksetiinimonoterapiasta 14: llä ASDs: ää sairastavalla pojalla, joiden älykkyysosamäärä oli normaali 7-17-vuotiaana. Annostus aloitettiin annoksella 0, 5 mg/kg/vrk viikolla 1 ja sen jälkeen annoksella 1, 2 mg/kg/vrk. ADHD-oireita arvioivat sekä lääkäri / vanhempi että opettaja ADHD-RS. Kaksi osallistujaa keskeytti opinnot 3 ja 8 viikon iässä sietämättömän AEs: n vuoksi. Intent-to-treat-analyysit osoittivat merkittäviä parannuksia kliinisten ja vanhempien luokittelemissa ADHD – Rs-Tarkkaamattomuudessa ja Ylivilkkaudessa/Impulsiivisuudessa. Opettajien arvosanat osoittivat huomattavaa parannusta Tarkkaamattomuudessa, mutta eivät Yliaktiivisuudessa/Impulsiivisuudessa. Kuudelle osallistujalle (43%) annettiin CGI-i-luokitus, joka oli vähintään ”kohtalaisen parantunut” (vastaa tässä tutkimuksessa arvosanaa 2). Yleisimmät haittavaikutukset olivat pahoinvointi (36%), päänsärky (36%), vatsakivut (21%), ärtyneisyys (21%) ja uneliaisuus (21%).