Samuel Beckett

ensimmäiset romaanit ja novellit

novellikokoelma ”More Pricks than Kicks” (1934), joka perustuu osittain julkaisemattomaan romaaniin ”Dream of Fair to Middling Women” (1993), kertoo episodeja Belacquan elämästä, Danten Jumalaisen komedian vitkastelija, joka asui kiven alla Kiirastulen porteilla. Kaikkien Beckettin tulevien päähenkilöiden veriveli Belacqua elää niin sanottua ”Beethovenin taukoa”, tyhjyyden hetkiä musiikin välissä. Mutta koska se, mikä edeltää ja seuraa ihmisen maallista elämää (so.ikuisuus), ei ole mitään, niin elämänkin (jos on tarkoitus olla jatkuvuutta) täytyy olla olemattomuutta, josta ei voi paeta. Kaikki Belacquan yritykset ylittää hänen tilansa epäonnistuvat.

vaikka Beckettin yhteys Joyceen jatkui, heidän ystävyyttään sekä Joycen vaikutusta Beckettiin on usein liioiteltu. Beckettin esikoisromaani Murphy (1938), jonka Joyce ymmärsi täysin väärin, on todiste niiden välisestä etäisyydestä. Tämän koomisen tarinan pinnan alla piilee metafyysisiä ongelmia, joita Beckett yritti ratkaista. Murphyn kääntyessä ulkoisen todellisuuden vastenmielisestä maailmasta omaan sisäiseen maailmaansa, aina yhä rajoittuneemmaksi, kunnes siitä tulee ”suljettu järjestelmä”—mikrokosmos, josta hän löytää mystisen rauhan—Beckett pohtii mielen ja ruumiin suhdetta, itseä ja ulkomaailmaa sekä vapauden ja rakkauden merkitystä.

toisen maailmansodan syttyessä vuonna 1939 Beckett oli Irlannissa. Hän palasi välittömästi Pariisiin, jossa puolueettoman maan kansalaisena hänen sallittiin jäädä vielä saksalaismiehityksen jälkeenkin. Hän palveli vastarintaliikkeessä vuoteen 1942, jolloin hän joutui pakenemaan Saksan Gestapoa miehittämättömään Ranskaan, jossa hän työskenteli maatyöläisenä Pariisin vapautumiseen 1945 saakka. Näiden vuosien aikana hän kirjoitti toisen romaanin, Wattin, joka julkaistiin vuonna 1953.

Watt vie jokaisen romaaninsa tavoin Beckettin merkityksen etsinnän askeleen edellistä pidemmälle tai, kuten useat kriitikot ovat sanoneet, lähemmäksi hänen ajatuksensa keskipistettä. Monessa suhteessa Wattin maailma on kaikkien maailma, ja hän muistuttaa kaikkia. Ja kuitenkin hänen outo seikkailunsa salaperäisen Herra Knottin talossa—jonka nimi voi merkitä: ei, solmu, nolla tai saksalainen ei (tarve, ahdistus) tai kaikki ne—on Beckettin yritys selventää kielen ja merkityksen suhdetta. Watt, kuten useimmat ihmiset, tuntee lohtua, kun hän pystyy kutsumaan asioita niiden nimillä; nimi antaa asialle todellisuuden. Vähitellen Watt huomaa, että ihmisten keksimillä sanoilla ei välttämättä ole mitään yhteyttä asian todelliseen merkitykseen, eikä looginen kielenkäyttö voi koskaan paljastaa, mikä on epäloogista ja irrationaalista: ääretön ja minä.