Siviilioikeus

siviilioikeuden Historiallinen nousu

500-ja 600-luvuilla ce, Länsi-ja Keski-Eurooppaa hallitsivat germaaniset kansat, erityisesti Rooman valtakunnan vallanneet. Heihin kuuluivat muun muassa Englannin anglosaksit, Länsi-Saksan ja pohjois-Ranskan frankit, burgundit, Etelä-Ranskan ja Espanjan Visigootit sekä Italian Lombardit. Vaikka roomalaisen oikeuden perinteet säilyivät jonkin aikaa, germaaniset tavat tulivat vallitsevaksi useimmilla alueilla. Keskiajalla nämä tavat kasvoivat voimakkaasti pyrkiessään tyydyttämään monimutkaisia tarpeita, jotka syntyivät feodalismin ja ritarillisuuden kehittymisestä, kaupunkien kasvusta, itäisestä kolonisaatiosta, lisääntyvästä kaupankäynnistä ja yhä hienostuneemmasta kulttuurista. Erityisen merkittäviä olivat muun muassa keskiajan lain monimutkaisen kuvion kudontaan osallistuneet monet säikeet, kauppiaiden tavat ja roomalaiskatolisen kirkon kanoninen laki. Ennen kaikkea kanonisen oikeuden kautta Muinaisen rooman käsitykset ja ajatukset tulivat yhä esiin silloinkin, kun roomalainen laki oli kokonaisuudessaan unohdettu. 1000-luvun lopulla roomalainen oikeus löydettiin uudelleen ja siitä tehtiin oppineiden opintojen ja opetuksen aihe Pohjois-Italiassa, erityisesti Bolognassa. Kun koulutettujen tuomareiden ja hallintovirkamiesten kysyntä kasvoi ensin Italian kaupunkitasavalloissa ja sitten ruhtinaiden toimesta muilla paikkakunnilla, Bolognaan virtasi opiskelijoita kaikkialta Euroopasta, kunnes paikalliset yliopistot alkoivat vähitellen tutkia ja opettaa lakia. Tämän prosessin seurauksena roomalainen oikeus tunkeutui oikeudenkäyttöön Alppien pohjoispuolella, erityisesti Saksassa ja Alankomaissa, joissa roomalaisen oikeuden vaikutus kasvoi erityisen voimakkaaksi.

Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa Rooman lain vastaanottamista helpotti se, että sen keisarit vaalivat ajatusta Rooman keisarien suoranaisista seuraajista; keisari Justinianus I: n vuosina 527-565 Justinianuksen Lakikokoelmaan (Corpus Juris Civilis) koottua Rooman lakia voitiin pitää edelleen voimassa vain siksi, että se oli keisarillinen laki. Ratkaisevaa vastaanoton kannalta oli kuitenkin Roomalaisoikeuden harjoittajien erikoiskoulutuksen ylivertaisuus maallikkotuomareiden ja paikallisten lakien harjoittajien empiristisiin menetelmiin nähden. Yhtä ratkaisevaa oli roomalais-kanonisen menettelyn ja sen järkiperäisten todistussääntöjen paremmuus verrattuna paikallisiin menettelymuotoihin, joihin liittyy todistamista koettelemuksella, taistelulla ja muilla irrationaalisilla menetelmillä. Roomalainen oikeus ei kuitenkaan missään syrjäyttänyt paikallisia lakeja täysin, ja lain sisällön osalta kehittyi erilaisia amalgaameja. Roomalainen oikeus vaikutti voimakkaasti sopimus – ja vahingonkorvauslakiin; kanoninen oikeus saavutti ylivallan avioliiton alalla; ja germaanisten, feodaalisten ja roomalaisten perinteiden yhdistelmät kehittyivät omaisuus-ja perintöasioissa eli perintöasioissa. Myös käsitteelliset muotoilut, joissa lain normit ja periaatteet ilmaistiin, sekä oikeudenkäyntimuodot, joissa oikeutta jaettiin, olivat vahvasti Roomalaisia. Näin syntynyttä järjestelmää kutsuttiin jusin kunnaksi. Käytännössä se vaihteli paikasta toiseen, mutta siitä huolimatta se oli yksikkö, jota piti koossa yhteinen perinne ja yhteinen oppimiskanta. Vaikka Corpus Juris Civilis-laki (erityisesti sen pääosa, The Digest—the writings of the jurists) ei sellaisenaan ollut missään, se muodosti opiskelun, koulutuksen ja diskurssin perustan kaikkialla. Kaikesta paikallisesta vaihtelusta huolimatta siviilioikeudellisessa maailmassa vallitsi ykseyden tunne, joka vastasi eurooppalaisen sivistyksen voimakkaasti tuntemaa ykseyttä.

tätä yhtenäisyyttä heikensivät uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen uskonnolliset jakaumat sekä Euroopan kansojen yhdistymistä ja vakauttamista seurannut nationalismin nousu ja niiden hegemoniataistelu. Lain alalla jako ilmeni kansallisissa kodifioinneissa, joiden kautta laki yhtenäistettiin kunkin maan sisällä, mutta samalla erotettiin kaikkien muiden maiden lainsäädännöstä. Tanskassa kodifiointi tapahtui 1683, Norjassa 1687, Ruotsi-Suomessa 1734 ja Preussissa 1794. Ranskan yksityisoikeuden ja rikosoikeuden, erityisesti sen keskeisen teoksen, vuoden 1804 siviililain, joka tuli tunnetuksi Napoleonin Lakikokoelmana, suuri maine ja vaikutusvalta saavutettiin niiden edistäjän persoonallisuuden ja uuden tekniikan ansiosta.

kodifiointi jatkui Napoleonin ajan jälkeen. Belgiassa ja Luxemburgissa, jotka Napoleonin aikana oli liitetty Ranskaan, hänen koodinsa yksinkertaisesti jätettiin voimaan. Alankomaat, italia, espanja, portugali ja monet Latinalaisen Amerikan maat noudattivat Ranskan mallia paitsi tekemällä kansallisen kodifioinnin myös käyttämällä samoja tekniikoita ja järjestelyjä. Luonnollisesti heidän tuomioistuimensa ja oikeusoppineensa olivat ainakin 1800-luvun alussa taipuvaisia kiinnittämään suurta huomiota ranskalaiseen oikeustieteelliseen oppimiseen.

Saksassa kansallinen kodifikaatio tuli huomattavasti myöhemmin kuin Ranskassa. Itsenäiset saksalaiset valtiot olivat luoneet yhtenäisesti vain kauppalain pian vuoden 1848 vallankumouksen jälkeen. Rikoslain yhdistyminen tapahtui lähes samanaikaisesti maan poliittisen yhdistymisen kanssa, joka tapahtui vuonna 1871. Tuomioistuinten sekä siviili-ja rikosoikeudellisten menettelyjen järjestäminen kodifioitiin vuonna 1879. Saksan siviililaki (”Bürgerliches Gesetzbuch für das deutsche Reich”) valmistui kuitenkin vasta 1896, ja se astui voimaan vasta tammikuussa. 1, 1900.

koko 1800-luvun ajan tarmokas Saksalainen oikeustiede käytti paljon vaikutusvaltaa Itävallassa (joka jo vuonna 1811 oli kodifioinut lakinsa eri tekniikalla kuin Ranska), Sveitsissä, Pohjoismaissa ja myöhemmin suurimmassa osassa Itä-Eurooppaa. Kun Sveitsin lakia kodifioitiin vuosina 1907-12, siitä tuli malli Turkin vuoden 1926 kodifioinnille ja se vaikutti voimakkaasti Kiinan kodifiointiin, joka on edelleen voimassa Taiwanissa.

erilaisten kodifiointipäivien ja oikeustieteellisen oppimisen erilaisen tyylin ja asenteen vuoksi siviilioikeudellinen lakiperhe jakautuu näin ranskalaiseen eli roomalaiseen haaraan ja saksalaiseen eli germaaniseen haaraan. Niiden pääpiirteet määräytyvät niiden prototyyppien mukaan. Japanin oikeusjärjestelmä kuuluu pääosin Saksan haaraan, mutta siinä on omia tärkeitä piirteitä.