Sleeping Through Life: my Experience as a Hypersomniac

January 9, 2017 in Personal Journey Stories

When I wake up, pure unadultered panic with a side of adrenaline courses through my body as I try to make sense of the world around me. Mikä päivä nyt on? Onko nyt päivä? Vai yöllä? Mitä on tapahtunut, kun olen nukkunut? Have I petin anyone down (again)? Teinkö mitään nukkuessani? Jouduinko kärsimään sosiaalisen median kasoista? Hakkeroiko joku minun sosiaalisen median ja ulos minut (taas)? Nukuinko pyhinä tai syntymäpäivinä?

luet varmaan tätä ajattelua: woah, woah, woah! Älkää katastrofalisoiko! Kaikki hyvin! Nukahdit juuri! Ei maailma lopu joka kerta, kun nukahdat! Olet oikeassa! Mutta..olet myös väärässä.

Jos olet kuin tyypillinen ihminen, teet iltarutiinisi (eikö meillä kaikilla ole sellainen?), heitä pyjamasi päälle ja ryömi lakanoidesi väliin, niin kiitollinen vuoteesi suloisesta syleilystä. Ja sitten, ihannetapauksessa, heräät 8 tuntia myöhemmin mitään tapahtumarikasta tapahtuu välillä, tunne kirkassilmäinen ja tuuheahäntäinen ja valmis tarttumaan päivä….eikö niin?! Todellakin!

toisin kuin useimmat ihmiset, Kun menen illalla nukkumaan, en tiedä milloin herään, koska minulla on idiopaattinen hypersomnia (hyper = kreikan sanasta over, somnia = latinan sanasta sleep). Minun täytyy saada vähintään 12 tuntia unta välttää sairastua (erillinen kysymys: dysautonomia/POTS), mutta yleensä nukun noin 14 tuntia yössä, joskus pidempään. Vauvana ja lapsena nukuin usein 16-18 tuntia. Äitini sanoi, että hänen oli vaikea tehdä mitään isompien sisarusteni kanssa, koska kaiken piti pyöriä unirytmini ympärillä. En voi kuvitella, miten vaikeaa se oli.

pikakelaus eteenpäin. Olin 19-vuotiaana juuri alkanut tapailla miestä, äidin piti tulla kaupunkiin ja olin niin innoissani, että haen hänet lentokentältä seuraavana päivänä. Tuona iltana menin juhliin miehen kanssa, jota olin tapaillut, ja seuraavana aamuna olin vielä niin väsynyt (laillisesti väsynyt), että otin nokoset hänen kotonaan. Äitini kone laskeutui, eikä hän saanut minua kiinni. Hän oli kauhuissaan. Hän soitti ja soitti, mutta ei vastannut.

sain hänet lopulta kiinni yli kaksi päivää myöhemmin. Olin nukkunut koko ajan. En ollut minkään muun kuin oman kehoni vaikutuksen alaisena. Olin vain niin uupunut, enkä mistään tekemästäni. Tunsin oloni niin surkeaksi, kun näin äitini. Hän oli todella suunniltaan. Hän oli ottanut yhteyttä poliisiin (ilmeisesti), joka oli kertonut, että olin varmaan vain pitänyt hauskaa. Pahinta koko jutussa oli, että tämä ei olisi viimeinen kerta, kun hypersomnia saa minut pelottelemaan tai tuottamaan pettymyksen jollekulle. loved…it se ei olisi edes viimeinen kerta, kun tekisin sen äidilleni. Nukuin kiitospäivän, kun olimme kahdestaan, ja hän odotti soittoani.

Hypersomnia on ihmisten pettämistä. Siitä puuttuu elämä. Se on nukkumista tunneilla ja kokeissa, eikä pysty kertomaan professoreille mitä on tekeillä, koska he eivät ymmärrä, ja kun on aiemmin yrittänyt olla avoin ja rehellinen, se kostautuu. Hypersomnia on masennusta, ahdistuneisuutta, stigmaa ja ihmiset pelkäävät puhua noista asioista, koska ehkä he pelkäävät olevansa mielisairaita ja edelleen syrjäytyneitä lääkäriyhteisön toimesta (ja ehkä sielläkin on sisäistettyä ableismia). Se nukkuu kissasi insuliinin, maanjäristysten ja palohälyttimien läpi. Se nukkuu niin kauan, että kun yrittää syödä, sairastuu, koska keho on ollut niin pitkään ilman ruokaa ja vettä. Hypersomnia puuttuu asioista, jotka merkitsevät sinulle eniten, hetkistä, joita et voi saada takaisin, ihmisistä, jotka ovat nyt poissa ikuisesti … ja joutuvat sovittamaan sen itsesi ja niiden kanssa, jotka ovat vielä täällä. Hypersomnia on aivosumua ja uni-inertiaa. Sillä on vaikeuksia kertoa, mitä tapahtui, kun nukuit ja mitä tapahtui, kun olit hereillä (unen ja todellisuuden sumentuminen.) Hypersomnia on työkyvyttömyys joillekin meistä ja vaikutti suhteita useimmille.

Hypersomnia tuntuu kuin menisi nukutukseen. Kuin olisi huumattu. Kun tunne tarttuu, sitä vastaan ei voi taistella. Se on kuin olisi vedetty veden alle, kun ei osaa uida ja on kyllästynyt teeskentelemään osaavansa, on käyttänyt niin paljon aikaa ja energiaa teeskennellen pystyvänsä.

Kyllä, vietän elämäni nukkuen. Mutta … samaan aikaan vietän elämäni unelmoiden, ja suuren osan ajasta, vietän elämäni unelmoiden kauniista asioista, mielikuvituksellisista asioista, toiveikkaista asioista.

Jennie Murray on kirjoittanut JourneyOfIsaJennie.Wordpress.Com jossa hän bloggaa monenlaisista asioista. Kaikki näkemykset ovat hänen omiaan.

< SomnusNooze Kotisivu