St. Thomas the Apostle

auta tukemaan uuden tulemisen missiota ja hanki sivuston koko sisältö välittömästi ladattavaksi. Sisältää Catholic Encyclopedia, kirkkoisät, Summa, Raamattu ja enemmän-kaikki vain $19.99…

Pyhästä tuomaan apostolista on kerrottu vain vähän, mutta neljännen evankeliumin ansiosta hänen persoonallisuutensa on meille selvempi kuin joidenkin muiden kahdestatoista apostolista. Hänen nimensä esiintyy kaikissa Synoptistien luetteloissa (Matt. 10:3; Mark.3: 18; Luukas 6, vrt. Apostolien teot 1:13), Mutta Johanneksessa hänellä on tunnusomainen osa. Ensiksi, kun Jeesus ilmoitti aikovansa palata Juudeaan Lasaruksen luo,” Tuomas”, jota kutsutaan Didymukseksi, sanoi opetuslapsitovereilleen:” Menkäämme mekin kuolemaan hänen kanssaan ” (Joh.11: 16). Jälleen Pyhä Tuomas esitti viimeistä ehtoollista edeltäneen puheen aikana vastalauseen: ”Tuomas sanoi hänelle: Herra, emme tiedä, minne sinä menet, ja kuinka me voimme tietää tien?”(Joh. 14: 5). Mutta varsinkin St. Tuomas muistetaan epäuskoisuudestaan, kun muut apostolit ilmoittivat Kristuksen ylösnousemuksesta hänelle: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkeä ja pane sormeani naulojen paikkaan ja pane kättäni hänen kylkeensä, en usko” (Joh.20:25); mutta kahdeksan päivää myöhemmin hän teki uskon tekonsa ja kirjoitti Jeesuksen nuhteen: ”koska sinä olet nähnyt minut, Tuomas, sinä olet uskonut; Autuaat ovat ne, jotka eivät ole nähneet ja ovat uskoneet” (Joh. 20:29).

Tämä kuluttaa loppuun kaiken varman tietomme apostolista, mutta hänen nimensä on huomattavan apokryfisen kirjallisuuden lähtökohta, ja on myös tiettyjä historiallisia tietoja, jotka viittaavat siihen, että osa tästä apokryfisestä aineistosta saattaa sisältää totuuden bakteereita. Tärkein häntä koskeva asiakirja on ”Acta Thomae”, joka on säilynyt meille muutamin muunnelmin sekä kreikaksi että syyriaksi ja jossa on selviä merkkejä sen gnostilaisesta alkuperästä. Se saattaa todellakin olla bardesaneksen itsensä aikaansaannosta. Kertomus on monissa yksityiskohdissaan täysin liioiteltu, mutta se on varhainen ajankohta, jonka Harnack (Chronologie, ii, 172) on määrännyt kolmannen vuosisadan alkuun ennen vuotta 220 jKr. Jos paikka sen alkuperä on todella Edessa, kuten Harnack ja muut terveistä syistä oletettu (ibid., s. 176), tämä antaisi huomattavan todennäköisyyden lauseelle, joka nimenomaisesti esitetään ”Acta” – asiakirjassa (konepelti, cap. 170, S.286), että apostoli Tuomaan pyhäinjäännökset, joita me tiedämme kunnioitetun Edessassa, olivat todella tulleet idästä. Legendan ylellisyys voidaan arvioida siitä, että useammassa kuin yhdessä paikassa (cap. 31, s. 148) se esittää tuomasta (Juudas tuomasta, joksi häntä kutsutaan täällä ja muualla syyrialaisessa perinteessä) Jeesuksen kaksoisveljenä. Syyrialainen Tuomas vastaa kreikaksi didymosta ja tarkoittaa kaksosta. Rendel Harris, joka liioittelee suuresti Dioscuri-kulttia, haluaa pitää tätä Edessan pakanallisen palvonnan muutoksena, mutta pointti on parhaimmillaan ongelmallinen. Itse tarina kulkee lyhyesti seuraavasti: Apostolien jaossa Intia lankesi tuomaan osalle, mutta hän ilmoitti olevansa kykenemätön lähtemään, jolloin hänen isäntänsä Jeesus ilmestyi yliluonnollisella tavalla Abbanille, Intian kuninkaan Gundaforin lähettiläälle, ja myi tuomaan hänelle orjakseen ja palvelemaan gundaforia puuseppänä. Sitten Abban ja Tuomas purjehtivat pois, kunnes he tulivat Andrapolikseen, jossa he nousivat maihin ja osallistuivat hallitsijan tyttären häihin. Seurasi outoja tapahtumia, ja tuomaan ilmestyessä Kristus kehotti morsianta pysymään neitsyenä. Tullessaan Intiaan Thomas lupasi rakentaa palatsin Gundaforille, mutta käyttää hänelle uskotut rahat köyhiin. Gundafor vangitsi hänet, mutta apostoli pelastui ihmeen avulla ja Gundafor kääntyi. Menossa ympäri maata saarnaamaan, Thomas tapasi outoja seikkailuja lohikäärmeitä ja villiaaseja. Sitten hän tuli kuningas Misdain (Syyrialainen Mazdai) kaupunkiin, jossa hän käännytti Mispain vaimon Tertian ja tämän pojan Vazanin. Tämän jälkeen hänet alennettiin kuoliaaksi, vietiin pois kaupungista kukkulalle, ja neljä sotilasta lävisti hänet keihäillä. Hänet haudattiin muinaisten kuninkaiden hautaan, mutta hänen jäännöksensä siirrettiin myöhemmin Länteen.

nyt on varmasti huomattava tosiasia, että noin vuonna 46 jKr.hallitsi kuningas sitä Aasian osaa Himalajan eteläpuolella, jota nyt edustavat Afganistan, Baluchistan, Punjab ja Sind, joka kantoi nimeä Gondofernes tai Guduphara. Tämän tiedämme sekä löytämisestä kolikoita, jotkut Parthian tyyppi Kreikan legendat, toiset Intian tyypit legendat Intian murteella Kharoshthi merkkiä. Sekalaisista pienistä muunnelmista huolimatta nimen identiteetti ”Acta Thomaen” Gundaforin kanssa on kiistaton ja siitä tuskin kiistellään. Lisäksi meillä on todisteita Takht-I-Bahi-piirtokirjoituksesta, joka on päivätty ja jonka parhaat asiantuntijat hyväksyvät kuningas Gundupharan varmaankin alkaneen hallita noin vuonna 20 jKr ja hallitsi vielä vuonna 46. Jälleen on hyviä syitä uskoa, että Misdai tai Mazdai saattaa hyvinkin olla Iranin maaperällä tehty hindulaisen nimen muunnos. Tässä tapauksessa se esittää todennäköisesti erästä Mathuran kuningasta Vasudevaa, Kaniškan seuraajaa. Epäilemättä voidaan vaatia, että gnostilainen romantikko, joka kirjoitti ”Acta Thomae”, on saattanut hyväksyä muutamia historiallisia intialaisia nimiä lainatakseen verisimiliteettiä hänen valmistukseensa, mutta kuten Herra Fleet kehottaa ankarasti kriittisessä tutkielmassaan” Nimet, jotka on esitetty täällä Pyhän tuomaan yhteydessä, eivät selvästi ole sellaisia, jotka ovat eläneet Intian tarinassa ja perinteessä ” (Journal of R. Asiatic Soc., 1905, S. 235).

toisaalta, vaikka perinne, että St. Thomas saarnasi ”Intiassa” oli laajalti levinnyt sekä idässä ja lännessä ja löytyy sellaisia kirjailijoita kuten Ephraem Syrus, Ambrose, Paulinus, Hieronymus, ja myöhemmin Gregory Tours ja muut, silti on vaikea löytää mitään riittävää tukea pitkään hyväksytty usko, että St. Thomas työnsi hänen lähetysmatkoja niin pitkälle etelään kuin Mylapore, ei kaukana Madras, ja siellä kärsi marttyyrikuoleman. Tuolta alueelta on edelleen löydettävissä graniittinen bas-reliefiristi, jossa on Pahlavi (muinainen persialainen) piirtokirjoitus 600-luvulta, ja perimätiedon mukaan juuri täällä St. Thomas kertoi, että hänen elämänsä on paikallisesti hyvin vahva. Varmaa on myös se, että Etelä-Intian malabarilla eli länsirannikolla on yhä kristittyjen joukko, joka käyttää liturgisen kielensä muotoa Syyriasta. Onko tämä kirkko peräisin St. Apostoli Tuomas (oli syyrialais-Kaldealainen piispa Johannes ”Intiasta ja Persiasta”, joka avusti Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325) tai saarnattiinko evankeliumia ensimmäisen kerran siellä vuonna 345 Sapurin (tai Saporin) johtaman Persian vainon vuoksi, vai tunkeutuivatko syyrialaiset lähetyssaarnaajat, jotka olivat erään Tuomas Kaanan mukana, Malabarin rannikolle noin vuonna 745, näyttää vaikealta määrittää. Tiedämme vain, että kuudennella vuosisadalla Cosmas Indicopleustes puhuu kristittyjen olemassaolosta mies (? Malabar) Persiassa vihityn piispan alaisuudessa. Kuningas Alfred Suuren kerrotaan ”Anglosaksien kronikassa” lähettäneen retkikunnan luomaan suhteita näihin Kaukoidän kristittyihin. Toisaalta maineikkaat Pyhän tuomaan pyhäinjäännökset olivat varmasti Edessassa neljännellä vuosisadalla, ja siellä ne pysyivät, kunnes ne käännettiin Khiokselle vuonna 1258 ja kohti Ortonaa. Epätodennäköinen ehdotus, että St. Thomas saarnasi Amerikassa (American Eccles. Ilm., 1899, s. 1-18) perustuu Apostolien tekojen tekstin väärinymmärrykseen (1:8; vrt. Berchet ”Fonte italiane per la storia della scoperta del Nuovo Mondo”, II, 236, ja I, 44).

sen lisäksi, että ”Acta Thomae”, josta Etiopiassa ja latinassa esiintyy erilainen ja huomattavasti lyhyempi redaktio, meillä on lyhennetty muoto niin sanotusta ”tuomaan evankeliumista”, joka on alun perin gnostilainen, koska me tunnemme sen nyt vain fantasiamaisena Jeesuksen lapsuuden historiana ilman merkittävää harhaoppista väritystä. On myös ”Revelatio Thomae”, tuomittu apokryfiseksi paavi Gelasiuksen asetuksessa, joka on äskettäin otettu talteen eri lähteistä hajanaisessa tilassa (Katso koko teksti Revue Benediktiini, 1911, s.359-374).