Suhteellinen puute, tyytymättömyys ja vallankumoukset

yhteiskuntatieteilijät ovat jo pitkään myöntäneet, että ihmiset arvioivat omaa hyvinvointiaan paitsi sen perusteella, mitä heillä on, myös sen perusteella, mitä heillä on suhteessa siihen, mitä muilla ihmisillä on. Adam Smith (1776) kirjoitti, että ”välttämättömyyksien kautta ymmärrän paitsi ne hyödykkeet, jotka ovat kiistatta välttämättömiä elämän ylläpitämiseksi, myös sen, mikä maan tapa tekeekin sen sopimattomaksi, että hyväuskoiset ihmiset, jopa alimman luokan ihmiset, ovat ilman”.1 ja Marx (1847) kirjoitti, että ” talo voi olla suuri tai pieni; niin kauan kuin naapuritalot ovat myös pieniä, se täyttää kaikki sosiaaliset vaatimukset asumiselle. Mutta nouskoon pienen talon viereen palatsi, ja pieni talo kutistuu majaksi”.2
näiden ajatusten vanhuudesta huolimatta vasta kahdennenkymmenennen vuosisadan jälkipuoliskolla tutkijat ovat yrittäneet tarjota analyyttisempää sisältöä suhteellisen puutteen käsitteelle. Duesemberry (1949) 3 ehdotti suhteellista tulohypoteesia, joka perustuu ajatukseen, että ihmiset eivät määritä säästökäyttäytymistään absoluuttisten tulojensa perusteella vaan suhteellisella asemallaan tuloasteikossa. Runciman (1966) 4 rakennettu koko teoria sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ympärille käsite suhteellisen puutteen määritelty tunne turhautumista, että ihmiset kokevat, kun he havaitsevat muita ihmisiä, joilla on jotain he haluavat ja niiden ulottuvilla, mutta saavuttamattomissa. Vaikka nämä uudet teoriat olivat suosittuja, ne kamppailivat valtavirrasta ja vasta äskettäin ja onnellisuustutkimusten ansiosta suhteellisen puutteen käsitteet ovat saaneet uuden elämän.

suhteellisen puutteen käsitteellä tarkoitetaan paitsi ihmisten välisiä vertailuja myös aikavertailuja. Ihmiset vertaavat itseään yhteiskunnan muihin, mutta myös omaan menneeseen asemaansa ja omiin tulevaisuuden odotuksiinsa. Tämän päivän onnellisuus tai elämän tyytyväisyys riippuu myös siitä, havaitsemmeko edistystä omassa asemassamme ja näemmekö hyvät tulevaisuudennäkymät. Jos ryhmän A tulot kasvavat ja ryhmän B tulot eivät, ryhmä A on todennäköisemmin onnellinen kuin ryhmä B, vaikka absoluuttinen tulo olisi pienempi. Edistys, samoin kuin status, on onnellisuuden kannalta tärkeää.
jos yhdistämme nämä kaksi suhteellisen puutteen näkökohtaa, ihmisten väliset vertailut ja minän väliset vertailut, voimme kuvata yksinkertaisen järjestelmän, jolla ymmärrämme, miten suhteellinen puute toimii. Alla oleva järjestelmä osoittaa Alter-järjestelmän edustavan vertailuja muihin ja Egon järjestelmän edustavan vertailuja omaan itseen menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Näiden kahden järjestelmän risteyskohta on se, mikä tuottaa tämän päivän tyytyväisyyttä. Se on meidän oma käsityksemme tällä hetkellä suhteellisesta asemastamme yhteiskunnassa ja edistymisestämme menneisyydestä ja tulevaisuudennäkymistä.

lähde: Verme (2012) Happiness, Deprivation and the Alter Ego, in the Measurement of Individual Well-being and Group inequality: Essays in Memory of Z. M. Berrebi, Deutsch, J. and Silber, J. (toim.), Routledge, Marraskuu 2010.
suhteellisen puutteen tunteet tulisi ymmärtää myös absoluuttisen puutteen yhteydessä. Kuvattua järjestelmää olisi pidettävä liikkuvana, ja siinä ylöspäin tehtävät vuorot merkitsisivät hyvinvoinnin parantamista ja alaspäin tehtävät vuorot koko yhteiskunnan hyvinvoinnin heikkenemistä. Kun yhteiskunnalla menee paremmin, koska bruttokansantuote kasvaa ja koska kasvu hyödyttää yhtä lailla kaikkia yhteiskunnassa, keskitulot ja hyvinvointi nousevat. Tämä ei välttämättä vaikuta asemaani yhteiskunnassa (kaikki nousevat samalla asteella ja suhteellinen asemani ei muutu), mutta vaikuttaa nykyisen statukseni ja aiemman statukseni vertailuun: tunnen oloni paremmaksi, koska minulla menee paremmin. Absoluuttiset voitot vaikuttavat siis suhteellisiin hyötyihin ainakin itsevertailujärjestelmässä, ja jos todella haluamme mitata suhteellisen puutteen merkitystä onnellisuuden ja tyytyväisyyden selittämisessä, meidän on otettava absoluuttinen puute huomioon.
tähän suhteellisia tuloja ja suhteellista puutetta käsittelevä kirjallisuus on pyrkinyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Tulokset vahvistavat pitkälti sen, että suhteellisella puutteella on merkitystä, varsinkin kun otamme absoluuttisen puutteen huomioon. Tuoreen empiirisen kirjallisuustutkimuksen mukaan 5 Useimmat tutkimukset, joissa käytetään suhteellisten tulojen käsitteitä yhdessä absoluuttisten tulojen kanssa, toteavat, että tyytyväisyysaste laskee, jos suhteelliset tulot kasvavat. Jos tuloni pysyvät samoina ja muiden tulot paranevat, tyytyväisyys omiin tuloihini heikkenee. Lisäksi suhteellinen köyhyystekijä vahvistuu ihmisten ja yhteiskuntien rikastuessa siinä määrin, että hyvin rikkaissa yhteiskunnissa onnellisuus pitäisi ymmärtää lähinnä suhteellisena hyötynä eikä absoluuttisena hyötynä. Esimerkiksi Easterlin (1974), 6, huomasi, miten Yhdysvaltain bruttokansantuotteen kasvu asukasta kohti sodan jälkeisenä aikana ei ole liittynyt keskimääräisen onnellisuuden nousuun, ilmiö, joka tunnetaan nimellä ”Easterlinin paradoksi”.
Yksi mahdollinen näiden ajatusten soveltaminen on vallankumousten yhteydessä. Vallankumoukset voidaan tulkita yhteiskunnalliseksi reaktioksi kahteen tekijään: jyrkäksi koettuun epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisuuteen eri ulottuvuuksien ja sosiaalisten ryhmien välillä sekä siihen, että hallitsijat tekevät massoille hyvin vaikeaksi muuttaa vallitsevaa tilannetta. Ei ole yllättävää, että sana epätasa-arvo oli näkyvästi esillä Ranskan vuoden 1789 vallankumouksessa, Venäjän vuoden 1917 vallankumouksessa ja Egyptin vuoden 2011 vallankumouksessa. Mutta kansan ammattikielessä epätasa-arvoa ei käytetä ilmaisemaan teknistä tosiasiaa, joka liittyy tulojen välisiin etäisyyksiin, vaan ilmaisemaan epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, joka syntyy, kun ajatellaan eroja rikkaiden ja ei-varakkaiden välillä, menneisyyden ja nykyisyyden välillä sekä odotusten ja oivallusten välillä. Tämä on mitä suhteellinen puute todella vangitsee, mikä saa ihmiset tuntemaan, että heidän hallitsijat huijaavat heitä, ja mikä synnyttää vihaa, joka ruokkii vallankumouksia.

1smith, Adam (1776). ”An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations”, Lontoo
2marx, K., (1847)” Wage Labour and Capital”, http://www.marxists.org/archive/marx/works/1847/wage-labour/ch06.htm
3duesenberry, J. S., (1949)”Income, Saving and the Theory of Consumer Behavior”. Harvard University Press, Cambridge, MA.
4Runciman, W. G. (1966) ”Relative Deprivation and Social Justice”, Routledge ja Kegan Paul, Lontoo.
5Verme (2013) ” the Relative Income and Relative Deprivation Hypotheses: a Review of the Empirical Literature.”World Bank Policy research Working Papers, No. 6606.
6Easterlin, R. A. (1974) ” Does economic growth improve the human lot?”in Nations and households in economic growth: Essays in honour of Moses Abramovitz, toim. P. A. David ja M. W. Reder. New York Academic Press.