Suuret ikäluokat: miten väestönkasvupyrähdykset vaikuttavat talouteen

suurten ikäluokkien katsotaan yleisesti olevan syntyvyyden jatkuvaa kasvua ja sitten laskua. Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja muissa teollisuusmaissa on koettu vain yksi tällainen vauvabuumi vuoden 1900 jälkeen – toisen maailmansodan jälkeen.

lisäksi monissa kehittyvissä talouksissa, kuten Intiassa, Pakistanissa ja Thaimaassa, on koettu vauvabuumi vuodesta 1950 lähtien, koska imeväis-ja lapsikuolleisuus on jatkuvasti vähentynyt parantuneen lääketieteen ja hygienian ansiosta.

mikä on näiden suurten ikäluokkien taloudellinen vaikutus? Onko väestötiedoilla merkitystä sen määrittämisessä, milloin talous laajenee ja supistuu? Nostavatko ne tuloja vai laskevatko ne, kun yhä useampi nuori siirtyy työelämään? Olen tutkinut suurten ikäluokkien vaikutusta palkkoihin, työttömyyteen, eläkemalleihin ja bruttokansantuotteen (BKT) kasvuun 20 vuoden ajan, ja vaikka on joitakin kysymyksiä, joihin ei ole vastattu, tässä on mitä olemme oppineet tähän mennessä.

negatiivinen vaikutus työllisyyteen

suurten ikäluokkien alkuperäinen vaikutus on selvästi negatiivinen henkilökohtaisiin tuloihin.

suuret ikäluokat johtavat vääjäämättä muutoksiin eri ikäluokkien suhteellisessa koossa – eli nuorempien ja vanhempien aikuisten suhdeluvun nousuun – ilmiön kuvasi ensimmäisenä taloustieteilijä Richard Easterlin. (Tilastoissa kohortti on ryhmä koehenkilöitä, jotka ovat jakaneet tietyn tapahtuman yhdessä tietyn ajanjakson aikana.)

nämä vaikutukset aiheuttavat nuorten miesten tulojen alenemisen suhteessa parhaassa iässä oleviin työntekijöihin, korkeamman työttömyysasteen, alhaisemman työvoimaosuuden ja alemman korkeakoulupalkkamaksun näiden nuorempien työntekijöiden keskuudessa.

Tämä johtuu siitä, että nuoremmat työntekijät ovat yleensä huonoja korvaamaan vanhempia, joten nuorten lisääntynyt tarjonta johtaa näihin negatiivisiin työllisyystuloksiin.

jo 1950-luvulla yhdysvaltalaiset nuoret miehet pystyivät saavuttamaan isänsä nykyisiä tuloja vastaavat tulot. Tämä johtui siitä, että tuon ikäluokan suhteellinen koko pieneni 1930 – luvun alhaisten syntyvyyslukujen seurauksena, mutta vuoteen 1985 mennessä – suurten ikäluokkien huippuhetkien tultua työvoimaan-suhteelliset tulot olivat laskeneet 0,3: een; toisin sanoen tulokasmiehet ansaitsivat alle kolmanneksen siitä, mitä heidän isänsä tienasivat.

kehitysmaissa nämä kohorttien suhteellisen koon vaikutukset – nuorten miesten suhteellisten tulojen väheneminen ja työttömyysasteen kasvu – moninkertaistuvat nykyaikaisen kehityksen ja erityisesti naisten koulutustason nousun vaikutuksesta.

lisäksi suurten ikäluokkien suuri virta työmarkkinoille Yhdysvalloissa pakotti monet vanhemmat työntekijät, jotka muuten olisivat ”siltatöissä” ennen eläkkeelle siirtymistä, varhaisemmalle eläkkeelle. Tämä selittää, miten miesten ja naisten keskimääräinen eläkeikä laski 1980-luvulla.

tällä tulojen vähenemisellä suhteessa vanhempiin ja heidän omiin aineellisiin pyrkimyksiinsä on monia vaikutuksia perhe-elämään. Se johtaa vähentyneeseen tai viivästyneeseen avioliittoon, alhaisempaan hedelmällisyyteen ja naisten työvoimaosuuden kasvuun, kun nuoret kamppailevat vastatakseen heikentyneisiin tulevaisuudennäkymiinsä.

boom to bust … to boom?

suhteellisten tulojen pieneneminen – jota Yhdysvalloissa koettiin 60 – ja 70-luvuilla-johtaa siis myöhempään ”vauvamylläkkään”, kun ihmiset lykkäävät perheen perustamista.

on oletettu, että nämä suuret ikäluokat saattaisivat monistua itsestään, koska buumin jälkipuolella alentunut syntyvyys pienensi seuraavan kohortin kokoa, mikä johti parempiin työoloihin, lisääntyneeseen syntyvyyteen ja seuraavan sukupolven ”kaikubuumiin”.

tämä teoria perustui siihen, mikä johti alun perin suurten ikäluokkien aikaan, kun 1950-luvulla koetut suotuisat työmarkkinaolosuhteet ilmenivät seurauksena siitä, että 1930-luvulla syntyi vähemmän lapsia, mikä alensi nuorten ja vanhojen ja aikuisten välistä suhdetta.

vaikka 2000-luvun kaikubuumi merkitsi nuorten aikuisten absoluuttisen määrän kasvua, se ei nostanut heidän kohorttinsa kokoa suhteessa vanhempiin, koska syntyvyys on pysynyt melko vakaana alhaisena toisen maailmansodan jälkeisen suurten ikäluokkien päättymisen jälkeen.

Tämä ei kuitenkaan ole johtanut merkittävästi parempiin työoloihin, ei ainakaan sellaisiin, joita nuoret Aikuiset kokivat 1950-luvulla, jotka johtivat suuriin ikäluokkiin. Ilmiön syitä ei ole vielä selvitetty.

voivatko väestörakenteen muutokset siis aiheuttaa taantumia?

toinen tapa tutkia Nuorten aikuisten osuuden muutosten vaikutuksia väestöön on tarkastella nuoren aikuisväestön suhteellisen koon vaihteluita ajan mittaan. Näillä näyttää olevan merkittävä vaikutus talouteen.

kun nuoret aikuiset muuttavat pois lukiosta ja korkeakoulusta ja perustavat omia kotitalouksiaan, he luovat uusia vaatimuksia asunnoille, kulutuslaitteille, autoille ja kaikelle muulle tavaranhoitajalle uuden aikuiselämän alkaessa. Nämä uudet kotitaloudet eivät muodosta suurta osaa kokonaismenoista, mutta ne edustavat suurta osaa kulutusmenojen kasvusta joka vuosi.

Mitä siis tapahtuu, jos tämän ikäryhmän kasvukauden jälkeen suunta kääntyy? On todennäköistä, että teollisuuden, joka luottaa edelleen voimakkaaseen kasvuun, on pakko vähentää tuotantoa ja vastaavasti tavarantoimittajien toimituksia – mikä puolestaan vähentää tavarantoimittajien toimituksia, mikä luo lumipalloefektin koko talouteen.

tätä kuvaa tukevat oheisessa kuvaajassa esitetyt kuviot 110 viime vuoden ajalta.

kuvaajan käyrä esittää Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston antamaa kolmen vuoden liukuvaa keskiarvoa nuorten aikuisten osuuden vuotuisesta muutosvauhdista Yhdysvaltain väestössä. ”Nuorilla aikuisilla” tarkoitetaan ennen vuotta 1950 15-19-vuotiaita ja sitä seuraavina vuosina 20-24-vuotiaita, koska koulutustaso muuttuu ajan myötä. Käyrä on päällekkäin National Bureau of Economic Research-tutkimuslaitoksen määrittelemien pystysuorien viivojen kanssa, jotka merkitsevät taantumien alkua.

pystyviivojen ja käyrän piikkien välillä on hyvin tiivis vastaavuus, samoin kuin pisteiden, joissa käyrä kääntyy negatiiviseksi. Lisäksi syvässä syvänteessä vuosina 1937-1958 oli vielä neljä syvennystä, ja syvänteessä oli vuosina 1910-1920 kaksi (ei merkitty kuvaajaan). Ainoat taantumat 110 viime vuoden aikana, jotka eivät näytä vastaavan käyrän piirteitä, ovat vuosien 1920, 1926 ja 1960.

syy – yhteys – jos sellainen on-ei voi kulkea taloudesta väestökehitykseen, koska kyse on nuorista, jotka ovat syntyneet yli 15 vuotta ennen jokaista talouden taantumaa. Lisäksi ikäluokissa on vuoden viive, jota on käytetty laman mahdollisten maahanmuuttovaikutusten hillitsemiseen – eli siihen, kuinka monta ihmistä lähti Yhdysvalloista huonompien työmarkkinatilanteiden seurauksena.

se, että vuonna 2012 ei tapahtunut ”tupladippausta”, vaikka nuorten osuus tuona vuonna laski, saattaa johtua viimeisimmän taantuman jälkeen sovelletusta talouden elvytyksestä.

Tulevaisuusajattelua

talouden laskusuhdanteisiin liittyy luonnollisesti monia muitakin tekijöitä, mutta tässä osoitetun empiirisen säännöllisyyden piirteitä on nähtävissä monissa maissa viimeisten 50 vuoden aikana – erityisesti vuosien 1980-82, 1992-94, 1996-98 ja 2007-2008 kansainvälisten rahoituskriisien osalta.

tämä ei tarkoita sitä, että väestökehitys olisi ollut ainoa syy taantumille, vaan pikemminkin sitä, että ne vaikuttivat tällaisten tapahtumien ajoitukseen, kun otetaan huomioon joukko muita mahdollisia tekijöitä. Vaikuttivatko ne esimerkiksi siihen, milloin äskeinen asuntokupla puhkesi? Tähän kysymykseen ei ole vielä saatu vastausta, mutta lisätutkimus saattaa valaista asiaa.

Tämä artikkeli on osa sarjaa, joka käsittelee mitä suurille ikäluokille seuraavaksi.