The Ancient Future: Mesoamerican and Andien Timeeping

Mesoamerica

koko Mesoamerikassa käytettiin divinatorisena almanakkana 260-päiväistä kalenteria, joka koostui kahdenkymmenen päivänimen sisäisestä rakenteesta yhdistettynä kolmeentoista päivänumeroon. Tätä rituaalikalenteria käytettiin yhdessä 365 päivän aurinkokalenterin kanssa, joka oli vuodenajan tallenne ja tärkeä maatalouden kannalta. Kun nämä kolme laskujärjestelmää yhdistetään (kuvitelkaa toisiinsa kiinnittyvät hampaat kolmessa eri vaihteessa), ne tuottavat yhteensä 18980 yksilöllisesti nimettyä päivää eli viisikymmentäkaksi vuotta.

sekä asteekit että mayat tallensivat aikaa rakentamalla kiertokulkuja, keräten pieniä kiertokulkuja tuottaakseen suurempia kiertokulkuja. Kalenterikierroksena tunnetusta viisikymmentäkaksi vuotta kestäneestä jaksosta oli hyötyä viimeaikaisten ja jatkuvien tapahtumien kirjaamisessa. Koska Kalenterikierros toistaa saman kierron joka viisikymmentäkaksi vuotta, se ei ole tehokas pidemmän ajankuvan kannalta. Luodakseen ainutlaatuisia päivämääriä Mesoamerikkalaiset kehittivät kolmannen kalenterijärjestelmän. Pitkä laskenta alkaa 12. elokuuta 3114 eaa ja laskee eteenpäin yhden paikan kutakin vuotta kohti.

Andit

Auringonpalvonta oli inkojen uskonnon tärkein osa-alue. Inkat pitivät aikaa yllä käyttämällä aurinkomerkkejä, muun muassa kukkuloiden päälle rakennettuja kivitorneja sekä itse maisemaa. Kronikoitsijat kuvailevat aurinkotorneja pareittain rakennetuiksi, ja niitä käytettiin merkitsemään aikalohko Inkakalenteriin. Kesä-ja talvipäivien merkitseminen oli tärkeä osa inkojen uskontoa.

Inkakalenteri koostui kahdestatoista kuukuukaudesta, ja vuosi alkoi joulukuusta. Koko vuoden ajan aatelisto ja uskonnolliset johtajat juhlivat joka kuukausi erikoistuneilla julkisilla rituaaleilla ja taidokkailla seremonioilla maatalouden kiertokulun vaiheiden merkiksi. Suurimpia juhlia olivat päivänseisaukset, maissin sadonkorjuu ja sadekauden alku.