The Encyclopedia of Religion and Social Science
the Peoples Temple tunnetaan parhaiten Guyanan Jonestownissa vuonna 1978 tapahtuneesta tragediasta, jossa kuoli yli 900 amerikkalaista. Pastori Jim Jonesin 1950-luvun puolivälissä aloittama Kansantemppeli muutti Indianasta Ukiahiin, pieneen kaupunkiin San Franciscon pohjoispuolella 1960-luvun puolivälissä ja perusti muutamaa vuotta myöhemmin suuremman kirkon San Franciscoon. Peoples Temple oli sikäli erikoinen, että vielä 1950-luvulla aloittaessaan se edisti aktiivisesti ja menestyksellisesti kotoutumista seurakuntaansa. 1970-luvun puolivälissä paikallishallinnon virkamiesten ja jäsenten huolestuneiden sukulaisten kanssa käytyjen konfliktien siivittämänä kirkon ryhmä muodosti Guyanan luoteisosan viidakkoon siirtokunnan, joka pian tunnettiin Jonestownina.
Kansatemppelin jäsenistö erosi useimpien 1960-ja 1970-lukujen uusien uskonnollisten liikkeiden jäsenistöstä monella keskeisellä tavalla. Tänä aikana Yhdysvalloissa useimmat uusien uskonnollisten liikkeiden jäsenet olivat nuoria, valkoisia, keskiluokkaisia ja suhteellisen hyvin koulutettuja. Kansojen temppelin alkuperä oli kristillisessä kirkossa, pääasiassa Helluntailaisuudessa. Sen jäsenet olivat pääosin mustia sekä työväenluokkaisia ja alaluokkaisia valkoisia. Siihen kuului joukko iäkkäitä jäseniä, ja siellä oli keskiluokkaista, koulutettua, valkoista eliittiä. Peoples Temple tarjosi laajan valikoiman sosiaalipalveluja tarvitseville jäsenilleen ja yritti edistää laajaa yhteiskunnallista uudistusta, sitten päätti vetäytyä Yhdysvaltain yhteiskunnasta, kun oli selvää, että uudistus ei toiminut (Weightman 1989).
Jonestownin tragediaa joudutti ilmeisesti kalifornialaisen kongressiedustajan Leo Ryanin vierailu ja joukko uutismedioita, jotka tulivat tutkimaan kirkon jäsenten huolestuneiden sukulaisten Peoples-temppeliä vastaan tekemiä valituksia. Marraskuuta 1978 Jonesille ja Peoples Templelle huonosti menneen vierailun jälkeen useita jäseniä lähetettiin läheiselle kiitoradalle pysäyttämään kongressiedustaja Ryan ja hänen puolueensa. Viisi Ryanin seurueesta ammuttiin alas heidän yrittäessään poistua, mukaan lukien Ryan. Hyökkäyksen jälkeen Jones ilmeisesti ajatteli, ettei Peoples-temppeli voinut paeta vainoa edes muuttamalla Etelä-Amerikan viidakoihin, ja kokosi Peoples-temppelin jäsenet joukkoitsemurhaa varten.
tragediassa kuoli arviolta 911 Jonestownin yhteisön jäsentä kongressiedustaja Ryanin puolueen jäsenten lisäksi. Yli 200 lasta murhattiin. Useimmat jäsenet, mukaan lukien Jim Jones ja muut Jonestownin yhteisön johtajat, tekivät vapaaehtoisesti itsemurhan juomalla kaliumsyanidin ja rauhoittavien lääkkeiden seosta. Paikalla tehdystä ääninauhasta on viitteitä ja muita todisteita siitä, että 50-100 jäsentä ei vapaaehtoisesti tehnyt itsemurhaa, vaan heidät pakotettiin juomaan myrkkyä tai Peoples Temple guards (Moore and McGehee 1989) pakotti heidät juomaan myrkkyä.
lehdistö ja Yhdysvaltain yleisö pyrkivät tulkitsemaan Jonestownin tapahtumia puhtaasti psykologisin tai psykiatrisin termein, ja varmasti tapahtumana, joka oli outo ja selittämätön. Jim Jones kuvattiin usein mielenvikaisena, hullun vallantavoittelun motivoimana tai patologisesti autoritaarisena. Peoples Templen jäsenet kuvattiin yleisesti mielenvikaisina tai aivopesun uhreina. Lisäksi tragedian uutisoinnissa oli taipumus antaa ymmärtää tai vihjata, että Peoples Temple oli samanlainen kuin muut uudet uskonnolliset liikkeet Yhdysvalloissa tuohon aikaan tavalla, joka aiheutti vaaran samanlaisista tragedioista, jotka liittyivät näihin uusiin liikkeisiin (KS.Richardson 1980). Näihin suuntauksiin kannustivat kulttien vastaisen liikkeen edustajat. Jonestownin välikohtausta käytettiin osoittamaan uskonnollisiin ” kultteihin sekaantumisen oletetut vaarat.”Jotkut anti-kultin jäsenet esittivät, että Jonestown oli ensimmäinen tällaisista tragedioista uusien uskonnollisten liikkeiden tai ”kulttien” keskuudessa ja että vastaavat tapahtumat tulisivat paljon yleisemmiksi. Jonestown tuotti kuitenkin lyhytikäistä tukea kulttien vastaisen agendan keskeisille asioille, kuten lisääntyneelle kannatukselle uusien uskonnollisten liikkeiden rajoituksille. Suuri osa tästä kannatuksesta kuitenkin hiipui joukkoitsemurhien aallon puuttuessa ja monien uusien uskonnollisten liikkeiden vähenemisen tai osittaisen sulautumisen myötä (KS.Shupe et al. 1989).
toisin kuin useimmat joukkotiedotusvälineissä esitetyt näkemykset, Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset The Peoples Templestä ja Jonestownin tragediasta ovat olleet taipuvaisia pitämään Jonestownin tapahtumia, vaikkakin jossain määrin epätavallisina ja äärimmäisinä, selitettävinä eivätkä ennenkuulumattomina. Richardson (1980) ja Weightman (1989) viittaavat keskeisiin eroihin Peoples Templen ja muiden uusien uskonnollisten liikkeiden välillä Yhdysvalloissa, mikä viittaa siihen, että yhtäläisyyksiä Peoples Templen ja muiden uusien uskonnollisten liikkeiden välillä on liioiteltu. Robbins (1989) toteaa, että Jonestown ei ole ennennäkemätön ja vertaa Jonestownin itsemurhia niihin, jotka kuuluivat Venäjän Vanhauskoisiin 1600-luvun lopulla ja niihin, jotka kuuluivat Donatistisen ”marttyyrien kirkon” Circumcellion-ryhmään Pohjois-Afrikassa myöhäisantiikin aikana. Hall (1981) analysoi kansojen temppeliä muunmaailmallisena lahkona, jolla on samanlaisia piirteitä kuin muilla maailmallisilla lahkoilla, mutta erityispiirteitä ja olosuhteita, jotka tekivät joukkoitsemurhasta todennäköisemmän ja ehkä houkuttelevamman vaihtoehdon. Viimeaikaiset tapahtumat, kuten murhenäytelmä Haaratoimisto Davidianissa Wacossa Texasissa, Heaven ’ s Gaten jäsenten joukkoitsemurha Yhdysvalloissa sekä uskonnollisesti motivoituneita joukkoitsemurhia tai murhia Sveitsissä ja Japanissa, ovat herättäneet uudelleen tutkijoiden kiinnostuksen uskonnon ja väkivallan väliseen yhteyteen.
Katso myös Deviance, Violence
Edward F. Breschel
J. Hall, ”the Apocalypse at Jonestown” in Gods We Trust, ed. T. Robbins and D. Anthony (New Brunswick, N. J.: Transaction, 1981)
J. Hall, gone from the Promised Land (New Brunswick, N.J.: Transaction, 1987)
K. Levi (toim.), Väkivalta ja uskonnollinen sitoutuminen (University Park: Penn State University Press, 1982)
R. Moore ja R. McGehee III (toim.), New Religious Movements, Mass Suicide, and People ’ s Temple (Lewiston, N. Y.: Mellen, 1989)
J. T. Richardson, ”People’ s Temple and Jonestown,” Journal for the Scientific Study of Religion 19(1980):239-255
T. Robbins, ”the Historical Antecedents of Jonestown,” teoksessa Moore and McGehee, q.v . (1989): 51-76
A. Shupe ym., ”The Peoples Temple, the Apocalypse at Jonestown, and the Anti-Cult Movement,” in Moore and McGehee, q. v . (1989): 153-178
R. Weightman, ”The Peoples Temple as a Continuation and an Interruption of Religious Marginality in America”, teoksessa Moore and McGehee, q.v . (1989): 5-24.