tutkijoiden mukaan nykyihminen ei koskaan ollut yhdessä Homo erectuksen kanssa
uudet kaivaukset Indonesiassa ja tutkijoiden tekemät iänmääritysanalyysit osoittavat, että nykyihminen ei koskaan ollut yhdessä Homo erectuksen kanssa. Tämä havainto kumoaa aiemmat hypoteesit ihmisen evoluutiosta. PLoS One-lehdessä kerrottu tutkimus tarjoaa uusia oivalluksia ihmisen evoluution luonteesta, mikä viittaa Homo erectukselle erilaiseen rooliin kuin aiemmin oli ajateltu.
työtä johti Solo River Terrace Project, kansainvälinen tutkijaryhmä, jota johtivat antropologit Etty Indriati Gadjah Mada-yliopistosta Indonesiasta ja Susan Antón New Yorkin yliopistosta. Projektin arkeologina toimii Briana Pobiner, paleoantropologi Smithsonian ’ s National Museum of Natural History-museosta Washingtonista.
Homo erectuksen elävä rintakuva Smithsonianin luonnonhistoriallisessa Kansallismuseossa. Taiteilija: John Gurche. Kuva: Chip Clark.
Homo erectusta pidetään yleisesti nykyihmisen suorana esi—isänä—se muistuttaa nykyihmistä monessa suhteessa lukuun ottamatta pienempiä aivojaan ja kallonmuotoaan-ja oli ensimmäinen hominiini eli varhaisihminen, joka vaelteli pois Afrikasta noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten. Homo erectus kuoli sukupuuttoon Afrikassa ja suuressa osassa Aasiaa noin 500 000 vuotta sitten, mutta näytti säilyvän Indonesiassa noin 35 000-50 000 vuotta sitten Ngandongin paikalla Solo-joella. Nämä homo erectuksen myöhäiset jäsenet olisivat jakaneet ympäristön oman lajimme, Homo sapiensin, varhaisten jäsenten kanssa, jotka saapuivat Indonesiaan noin 40 000 vuotta sitten.
Solo River Terrace-projektin löydöt kuitenkin osoittavat, että Homo erectuksen aika alueella päättyi ennen nykyihmisen saapumista sinne. Analyysien mukaan Homo erectus oli hävinnyt ainakin 143 000 vuotta sitten—ja todennäköisesti yli 550 000 vuotta sitten. Tämä tarkoittaa, että Homo erectuksen kuolema tapahtui kauan ennen Homo sapiensin saapumista.
”näin Homo erectus ei todennäköisesti jakanut elinympäristöjä nykyihmisen kanssa”, Indriati sanoi.
Solo River Terrace-projektin tutkimukset tapahtuivat Ngandongissa ja Jigarissa, kahdessa kohteessa Soolojoen ”20 metrin terrassilla”. Terassin sedimentit ovat muodostuneet muinaisen joen tulvimisesta, mutta nykyisin ne ovat Solojoen yläpuolella, koska joki on ajan kuluessa halkoutunut alaspäin. Terassi on ollut 1930-luvulta lähtien rikkaana lähteenä Homo erectuksen ja muiden eläinfossiilien löytämiselle.
vielä vuonna 1996 eräs tutkimusryhmä ajoitti nämä hominiinin eli varhaisihmisen fossiilit jopa 35 000-50 000 vuotta vanhoiksi. Analyyseissä käytettiin tekniikkaa, joka ajoittaa hampaat, ja siten saatiin iät useille paikoilta löydetyille eläimille. Toiset tutkijat kuitenkin ehdottivat, että löytöpaikat sisälsivät sekoituksen vanhempia hominiineja ja nuorempia eläimiä, mikä herätti kysymyksiä hominiinien jäännösten todellisesta iästä.
vuodesta 2004 lähtien ryhmän jäsenet ovat tehneet eläinten jäännösten analyysejä, geologisia tutkimuksia, kaivantoja ja arkeologisia kaivauksia. Kaikkien näiden tulokset eivät anna näyttöä vanhempien ja nuorempien jäännösten sekoittumisesta.
”eläimen jäännöksille aiheutuneet kuolemanjälkeiset vauriot ovat yhdenmukaisia ja viittaavat siihen, että jäännökset liikkuvat hyvin vähän veden varassa”, Pobiner selitti. ”Tämä tarkoittaa, että on epätodennäköistä, että hyvin vanhoja jäännöksiä olisi sekoitettu nuorempiin.”
lisäksi kaivausten aikana paljastuneista sedimenteistä saadut vihjeet viittaavat projektin geoarkeologeille Rhonda Quinnille, Chris Leprelle ja Craig Feibelille Seton Hallin, Columbian ja Rutgersin yliopistoista, että esiintymät tapahtuivat lyhyen ajan kuluessa. Jigarin eri kaivauskerroksista löydetyt hampaat ovat myös kaikki iältään lähes identtisiä, mikä tukee päätelmää, että sekoittumista eri geologisten kausien välillä ei tapahtunut.