Vihaan lasteni laittamista sänkyyn

rakastan lapsiani. Nyt minä sanoin sen. Rakastan heitä enemmän kuin elämää, enkä voi kuvitella elämääni ilman heitä.

kuitenkin.

Here ’ s something I do not love: Puting my kids to bed. Inhoan laittaa lapseni nukkumaan.

minulla on ystävä, joka kerran kertoi minulle, että hän ehdottomasti rakastaa lastensa nukuttamista ja odottaa perinpohjaisesti, että saa peitellä heidät joka ilta. En tiedä, miksi olen yhä hänen ystävänsä. Hän saa minut tuntemaan huonoa omaatuntoa.

Am I a bad mom because from 6:00 illalla katson kelloa kuin haukka malttamattomana odottamassa nukkumaanmenoaikaa kierimään siinä määrin, että tunnen fyysisesti sydämeni hyppäävän ulos rinnastani odotuksesta?

siitä hetkestä, kun herään aamulla, siihen, kun lapseni menevät nukkumaan, teen kaikkeni herätyspalveluna, henkilökohtaisena kokkina, ajanhoitajana, takapuolenpyyhkijänä, erotuomarina, autonkuljettajana, terapeuttina, opettajana, siivoojana, pyykinpesijana, päivittäistavarakauppiaana, neuvottelijana, toimintaohjaajana, sirkuskehänjohtajana, porakonsulttina, elämänkokoisena nenäliinana, muotikonsulttina, sairaanhoitajana, leikkitoverina, ammattimaisena seinäkiipeilijänä (kuvaannollisesti, ei kirjaimellisesti), kaikkien ammattien Jackina, eikä minkään alan mestarina. Haluanko keksin näiden velvollisuuksien hoitamisesta päivästä toiseen vähällä tai olemattomalla kiitollisuudella? Ei. Haluan 15 minuutin tauon. Oikea sellainen. Ei sellaista, johon liittyy minut lukitsemassa itseni kylpyhuoneeseen, kun teeskentelen ottavani paskaa, jota en ota, kun he seisovat oven vastakkaisella puolella koputtaen ja kysyen minulta toistuvasti, mitä teen, syy siihen, että minulta kestää niin kauan (se on ollut yksi minuutti), ja miksi he eivät voi tulla katsomaan.

olen melko varma, että monet pitävät minua sydämettömänä äitinä, koska en haluaisi lukea lapsilleni enää yhtä kirjaa nukkumaan mennessä, vaan kaataisin mieluummin itselleni lasin viiniä ja istuisin pimeässä itsekseni miettien, mitä helvettiä juuri tapahtui…taas.

Here ’ s a look at the bedtime rutiini In my house: Lukeminen vähintään kolme kirjaa jokaiselle lapselle (he valitsevat pisin niistä, jotka omistamme, joka kerta), valvoa ja helpottaa ”mennä potalle ja hampaiden harjaus prosessi” (johon ei ole koskaan tarpeeksi tilaa tiskiallas ja jokainen kokee oikeus sylkeä samaan aikaan), ja henkilökohtaisesti saattamalla lapseni erillisiin makuuhuoneisiin keskellä ennätyksellisen kitinä, samalla muistuttaa heitä yhä uudelleen, että nukkumaan meno ei ole neuvoteltavissa. Oikeasti, he eivät koskaan voita tätä taistelua. Miksi joudumme kokemaan saman ikävän tapahtumasarjan uudelleen joka ikinen ilta? Emmekö voi oppia virheistämme ja yksinkertaisesti olla samaa mieltä siitä, että voisimme kaikki hyötyä todellisesta itsereflektiosta, kun on kyse käyttäytymisestämme nukkumaanmenoaikaan?

näin käy, kun he ovat oikeasti huoneissaan: minun on ”imettävä” painajaiset heidän päästään (intensiivinen tapahtumasarja, jossa yritän vakuuttaa heille, että minulla on jonkinlainen taianomainen kontrolli heidän sisäisiin demoneihinsa). Sen jälkeen, jatkan Peck ne tiukka, antaa 27+ haleja ja suukkoja, kuiskaa makea nothings korvissaan, ja sitten hitaasti tuuma taaksepäin ulos huoneestaan toivoen enää yhteyttä ennen aamua. Kun saan toisen jalan ulos ovesta, – molemmat tyttäreni saavat täydellisen tajunnan räjäyttävän oivalluksen. ”Äiti, unohdin kertoa sinulle jotain todella tärkeää!”

ja niin se alkaa; ping pong peli, jossa olen pieni valkoinen muovipallo pomppii huoneesta toiseen samalla sisäisesti yrittää puhua itseni hyppäämästä pois minun kuvitteellinen kallion ja / tai huutaa yläreunassa minun keuhkot, ”mene vittu nukkumaan!”

vakavasti, olen valmis. Haluan lopettaa. Minun pitää lopettaa. En kuitenkaan, ennen kuin he vihdoin vapauttavat minut kuolemanotteestaan ja nukahtavat.

vietän sitten kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa pakaten heidän huomista lounastaan, varmistaen, että he muistivat ripustaa märät lumihousut (mitä he eivät tehneet) niin, että ne ovat aamulla kuivat, täyttäen lupalappuja ja yrittäen juoda juuri oikean määrän viiniä välttääkseen aamupäänsäryn, mutta estäen minua pakkomielteisesti murehtimasta sitä, että jonain päivänä he ovat kaikki aikuisia ja tulen ikävöimään nukkumaanmenorutiiniamme. Tunnetaan tällä hetkellä paskamyrskynä, jota pelkään joka ikinen yö.

aiheeseen liittyvä viesti: I Hate Playing With My Children