Welfare to Work: What the Evidence Shows

amerikkalainen yleisö on tehnyt selväksi, että sosiaalihuollon saajien työ on osavaltion ja liittovaltion hyvinvointilakien määräävä tavoite, jonka tavoittelu ansaitsee sosiaalihuoltopolitiikassa korkeimman prioriteetin. Yksi neljästä tavoitteesta, jotka kongressi listasi vuoden 1996 sosiaaliturvauudistusta koskevassa lainsäädännössä, oli kannustaa työn valmisteluun ja työntekoon. Toimeentulotuen saajien työtä pidetään yleisesti osana yhteiskuntasopimusta – vastapalveluksena toimeentulotuesta-sekä yksinhuoltajaäitien itsetunnon ja omavaraisuuden lähteenä. Tämän puolestaan uskotaan lisäävän äitien mahdollisuuksia itsensä ja lastensa talouden pitkäaikaiseen kohentumiseen.

nyt kun vuoden 1996 uudistuksista on kulunut viisi vuotta, todisteet osoittavat, että vaikka suuri menestys on saavutettu, on edelleen huolenaiheita siitä, että kongressin pitäisi keskustella uudelleen valtuuttamisen aikana. Tässä policy briefissä käydään läpi sekä näyttöä että huolenaiheita.

yksinhuoltajaäitien työllisyys on lisääntynyt

tärkein yksittäinen todiste siitä, että äitien auttamista sosiaalityössä on edistytty, on yksinhuoltajaäitien työllisyysasteen dramaattinen nousu viime vuosikymmenellä. Yksinhuoltajaäitien työllisyysaste, johon sosiaaliturvauudistus vaikuttaa eniten, on noussut hitaasti yli 15 vuoden ajan, mutta noussut selvästi vuodesta 1994 (kuvio 1). Työllisyysaste nousi 60 prosentista vuonna 1994 72 prosenttiin vuonna 1999, mikä on historiallisen mittapuun mukaan hyvin suuri nousu. Niiden yksinhuoltajaäitien työllisyysaste, jotka eivät ole koskaan olleet naimisissa (ryhmä, jolla on alhaisin koulutustaso ja korkeimmat sosiaaliturvamaksut) nousi vielä enemmän, 47 prosentista 65 prosenttiin samana ajanjaksona.

kaikki tämä lisäys ei voi johtua sosiaaliturvauudistuksesta. Osa kasvusta on seurausta vahvasta taloudesta ja pisimmästä ja voimakkaimmasta rauhanajan kasvusta viimeisten 50 vuoden aikana. Viime aikojen talouskasvun hidastumiseen asti työnantajat, jotka etsivät epätoivoisesti työntekijöitä, vajosivat syvälle yksinhuoltajaäitien ja muiden vähäosaisten joukkoon.

toinen Työllistymistä edistävä tekijä on Ansiotuloverohyvityksen (EITC) laajentaminen, joka tarjoaa merkittäviä taloudellisia kannustimia työntekoon. Koska tulojen kasvu EITC tarjoaa (jopa $4,000 vuodessa perheille, joissa on kaksi lasta), monia naisia on kannustettu yrittää ”tehdä se” pois sosiaalihuollon. Muita tukia naisille, jotka jättävät sosiaaliturvan, sekä niille, jotka eivät koskaan ole sosiaaliturvan, ovat lisääntyneet lastenhoidon tuet, ruoka Leimat, ja terveysetuja kautta Medicaid ja valtion lasten sairausvakuutusohjelmat. Näistä muista tekijöistä huolimatta ei ole epäilystäkään siitä, että sosiaaliturvauudistus on lisännyt merkittävästi yksinhuoltajaäitien työllisyyttä. Jopa tutkimukset, joissa on yritetty paketoida eri voimien suhteellista osuutta työllisyysasteesta, tukevat tätä päätelmää.

suurin osa sosiaalihuollon jättävistä naisista löytää työtä

nämä yleiset kehityssuunnat vaativat tarkempia tietoja siitä, miten yksittäiset perheet ovat pärjänneet hyvinvointiuudistuksen vanavedessä. Suurin todistusaineisto on peräisin naisista, jotka olivat sosiaaliavun varassa mutta ovat lähteneet, pääasiassa niistä, jotka jättivät Afdc (Aid to Families with Dependent Children) – ohjelman ennen vuotta 1996 tai niistä, jotka jättivät sen seuraajan, TANF (Temporary Assistance for needed Families) – ohjelman vuoden 1996 jälkeen. Useimmat valtiot ovat tehneet tällaisia tutkimuksia. Tuore katsaus näihin U. S. Department of Health and Human Services kertoo, että sosiaalihuollon keskeyttäneiden työllisyysaste on noin 60 prosenttia heti sosiaalihuollon lopettamisen jälkeen. Lisäksi noin kolme neljäsosaa hyvinvointilomittajista työskenteli jossain vaiheessa ensimmäistä vuotta sämpylöistä luopumisen jälkeen. Kun sosiaalihuollon jättäjät työskentelevät, he tekevät yleensä kokopäivätyötä. Heidän tuntipalkkansa vaihtelee 7-8 dollarin välillä tunnissa, mikä on jonkin verran yli minimipalkan. Työssäkäyvät ansaitsevat noin 3 000 dollaria neljännekseltä eli 12 000 euroa vuodessa. Vuosipalkka on kuitenkin yliarvioitu, koska suurin osa irtisanojista ei työskentele neljää neljäsosaa peräkkäin, vain hieman yli kolmannes tekee työtä, mikä merkitsee mahdollista ongelmaa työllisyyden säilymisessä ja vakaudessa.

nämä työllisyysasteet ovat huomattavasti korkeammat kuin vuoden 1996 uudistusten arvostelijat pelkäsivät; jotkut ennustivat, että perheistä tulisi uudistusten jälkeen puutteenalaisia ja kodittomia tai että sosiaaliavustuksesta luopuville naisille ei olisi riittävästi töitä. Ainakaan keskimäärin näin ei ole käynyt. Se, että 60-75 prosenttia sosiaalihuollon keskeyttäneistä työllistyi, on erityisen merkittävää, kun otetaan huomioon, että uudistusta edeltäneen vuosikymmenen aikana AFDC: ssä olleiden äitien työllisyysaste ei koskaan ollut yli 9 prosenttia. Yhtä merkittävää tässä valossa on se, että lähes 30 prosenttia tällä hetkellä rullilla olevista naisista on nyt työssä.

sosiaaliavustuksesta luopuvien 60 prosentin työllisyysaste ei juuri eroa AFDC-ohjelmasta ennen sosiaaliturvauudistusta lähteneiden naisten työllisyysasteesta. Työllisyysaste vaihteli vuosina 1984-1996 48 prosentista 65 prosenttiin talouden tilan ja maan pinta-alan mukaan. Veroprosentit vastaavat uudistuksen jälkeisiä veroprosentteja. Tämä on yllättävää, koska tällä uudistuskaudella sosiaalitukirullista on lähtenyt paljon enemmän naisia kuin minään aikaisempana kautena, ja monet viime aikoina lähteneet ovat muita heikommassa asemassa kuin naiset, jotka ovat lähteneet sämpylöistä aikaisempina kausina. Hyvinvointiuudistuksen vahvaa vaikutusta tukee edelleen se, että irtisanoutuneiden työllisyysaste ei ole ollut alhaisempi kuin entisten luopujien.

lisäksi vuotta 1996 edeltäneiden uudistusohjelmien satunnaiset tehtäväarvioinnit, joissa oli aikarajoja ja työvaatimuksia ja jotka olivat melko lähellä valtioiden vuoden 1996 jälkeisiä ohjelmia, osoittavat myös myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen ja ansioihin. Näiden esittelyohjelmien työllisyys-ja ansiovoitot ovat sekä sosiaaliavustuksen jättäneiden että rullille jääneiden naisten keskimääräisiä hyötyjä, ja ne ovat näin ollen kattavampi mittari kuin pelkät opinnot keskeyttäneistä.

vuoden 1996 lainsäädännön kaksi tärkeintä uudistusta olivat liittovaltion aikarajojen asettaminen toimeentulotuen pituudelle sekä tiukempien sanktioiden käyttö työn vaatimusten ja muiden sääntöjen noudattamatta jättämisestä. Luonnollinen kysymys on, miten naiset, jotka osuivat määräaikaan tai saivat sanktion, ovat pärjänneet suhteessa naisiin, jotka lähtivät sosiaalihuollosta vapaaehtoisesti tai erilaisten houkuttimien vuoksi. Aikarajoituksilla on ollut toistaiseksi suhteellisen vähän vaikutusta, koska useimmat osavaltiot ovat säilyttäneet liittovaltion viiden vuoden enimmäisajan, minkä seurauksena suuri määrä tuensaajia alkoi noudattaa aikarajoja vasta vuoden 2001 loppusyksystä. Joissakin valtioissa aikarajat ovat lyhyempiä kuin viisi vuotta, mutta ne ovat vapauttaneet suuren määrän perheitä näistä rajoituksista ja myöntäneet suuria määriä pidennyksiä. Nämä vapautukset ja pidennykset on yleensä myönnetty kaikkein heikoimmassa asemassa oleville perheille, joten näissä harvoissa valtioissa aikaraja osuu ensisijaisesti niihin, joilla on merkittävä työ-ja ansiotaso (ollessaan TANF: ssä). Tämän seurauksena, yksi tai kaksi valtiota, joissa merkittävä määrä perheitä on jättänyt hyvinvoinnin koska ne osui aikaraja, jälkeisen hyvinvoinnin työllisyysaste näiden luopujien ovat melko korkea (esim., 80 prosenttia). Mutta toisissa osavaltioissa, joissa harvemmat perheet ovat tulleet äärirajoille, aikarajoitteisten lähtijöiden työllisyysaste ei eroa muiden lähtijöiden työllisyysasteesta.

pakotteista tiedetään enemmän, koska ne ovat olleet voimassa suurimman osan ajasta vuodesta 1996 ja joissain tapauksissa jopa ennen sitä. Rangaistuksia on annettu paljon enemmän kuin aikarajat ovat lyöneet naisia. Pakotteiden vuoksi sosiaalihuollon jättäneiden naisten tutkimukset osoittavat, että tällaiset naiset työllistyvät muita sosiaalihuollon jättäneitä harvemmin. Tämä näyttää johtuvan siitä, että hyväksytyn sosiaalihuollon saajat ovat yleensä vähemmän koulutettuja, heillä on heikommat työtaidot ja he ovat huonommassa kunnossa kuin muut sosiaalihuollon saajat. Valitettavasti nämä tulokset viittaavat siihen, että sanktioita saatetaan usein soveltaa kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin naisiin, joilla on eniten vaikeuksia työssä.

sosiaalihuollon jättäneiden naisten tulot ovat pienet

huolimatta sosiaalihuollon jättäneiden naisten korkeasta työllisyysasteesta heidän tulonsa nousevat vain vaatimattomasti sämpylöistä lähtemisen jälkeen. Noin puolet kokee tulojen nousevan heti lähdön jälkeen, toinen puoli kokee laskua. Vuoden tai kahden jälkeen ansiotulot ylittävät hieman TANF-etuuksien menetykset. Kun EITC: n tulot lasketaan mukaan, voitot ovat hieman suuremmat.

suurin muutos toimeentulossa sosiaaliavustuksesta luopumisen jälkeen tulee kuitenkin muiden perheenjäsenten tulojen kasvusta (hyvin vähän kuitenkin poikaystäviltä ja muilta sukulaisilta). Tällaiset tulot ovat suurempi osa kotitalouden kokonaistuloista kuin joko lähtijän itsensä ansiotulot tai TANF-ja ruokaleimatulot. Tästä lähteestä saatavien lisätulojen seurauksena kotitalouksien kokonaistulot kasvavat noin 20 prosenttia kahden vuoden tauon jälkeen. Muilta kotitalouden jäseniltä saadut tulot ovat siten keskeinen osatekijä sosiaaliavustuksesta luopuvien naisten tulojen ylläpitämisessä.

Satunnaisotosesitykset, joissa mitataan useiden ennen vuotta 1996 tehtyjen valtion hyvinvointiuudistussuunnitelmien vaikutuksia, antavat lisänäyttöä hyvinvointiuudistuksen vaikutuksista tuloihin. Niissä valtioissa, joiden suunnitelmat muistuttivat eniten vuoden 1996 jälkeen toteutettuja suunnitelmia (niissä, joissa oli työn vaatimukset ja aikarajat), tulot pysyivät pääosin muuttumattomina uudistusten jälkeen kolme vuotta niiden aloittamisen jälkeen. Tulolaskelmassa ei kuitenkaan ollut mukana EITC: tä eikä muiden perheenjäsenten tuloja, joten on todennäköistä, että joitakin tulovoittoja saavutettiinkin, mahdollisesti samassa 20 prosentin vaihteluvälissä kuin muissa tutkimuksissa.

nämä mielenosoitukset osoittavat myös, että ilman ansiosidonnaisia ansiotuloja tulot eivät todennäköisesti juuri kasva monestakaan syystä. Yksi on se, että monet naiset tekevät osa-aikatyötä, joten heidän ansionsa ovat melko vaatimattomat, eivätkä ne riitä korvaamaan menetettyjä etuuksia. Toinen on se, että monet naiset pakotetaan pois rullista, kun heillä on vähän tai ei lainkaan ansioita, mutta silti he menettävät etuuksia. Kolmas on se, että monet valtiot vähentävät TANF-etuuksia dollari dollarilta, kun ansiot kasvavat (ainakin jos naiset pysyvät sosiaaliavustusten varassa), mikä mitätöi työnteon lisääntymisestä mahdollisesti aiheutuvat tulonlisäykset.

EITC: llä on ollut merkittävä rooli siinä, että kotitalouksien tulot eivät ole pienentyneet niin paljon kuin se on voinut. Monet sosiaalihuollon ulkopuolella olevat naiset eivät kuitenkaan saa EITC: tä, jos he eivät ole kyenneet saavuttamaan vakinaista työtä. Toisilla työssäkäyvillä ansiot eivät riitä EITC: n enimmäismaksuun, ja toiset eivät hae sitä veroilmoituksistaan. EITC on siis auttanut joitakin perheitä, mutta ei kaikkia, ja perheet, joiden tulot ovat laskeneet, ovat yleensä niitä, jotka ovat hyötyneet siitä vähiten.

tutkimukset osoittavat myös, että sosiaalihuollon keskeyttäneiden kokemukset ruokakuponkien ja Medicaidin saannista ovat laskeneet. Näyttää siltä, että vähennys ei johdu niinkään tukikelpoisuuden menetyksestä kuin siitä, että osallistumisaste on alentunut tukikelpoisuudesta huolimatta, mahdollisesti siksi, että tukikelpoisuutta määrittäviin virkoihin pääsyä on vaikea ylläpitää. Jostain syystä vähäiset ruokaleimat ja Medicaid-kuitit ovat merkittävä ongelma TANF: n lähtijöiden keskuudessa.

sosiaalihuollon jättäneet naiset eivät ole ainoita yksinhuoltajaäitejä, joiden tulot ovat muuttuneet vuoden 1996 uudistetun lainsäädännön jälkeen. Pienituloisten yksinhuoltajaäitien, jotka haluavat jäädä sosiaaliturvan ulkopuolelle yrittääkseen pärjätä työmarkkinoilla, tulot ovat myös nousseet. Se, että pienituloisten yksinhuoltajaäitien tulot kokonaisuudessaan ovat nousseet samaan aikaan, kun sosiaalihuollon keskeyttäneiden tulot ovat olleet suhteellisen pysähdyksissä, viittaa siihen, että tällaisten ”ei-tulijoiden” tulot ovat todellakin nousseet, luultavasti siksi, että he tekevät enemmän työtunteja.

joillain Luopujilla ei mene hyvin

korkean työllisyysasteen kääntöpuoli, 60-75 prosenttia sosiaalihuollon jättäneistä naisista, on se, että 25-40 prosenttia ei käy töissä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 18 prosenttia lähtijöistä ei joillakin alueilla tehnyt lainkaan töitä kokonaisen vuoden ajan sen jälkeen, kun he olivat jättäneet sämpylät.

Tämä ryhmä herättää jonkin verran huolta. Koska he ovat menettäneet sosiaalietuutensa eikä heillä ole ansioita, heidän tulonsa ovat pienemmät kuin ei-työssä olevilla naisilla, jotka ovat edelleen TANF: ssä. Murto – osalla näistä työelämän ulkopuolella olevista on sukulainen, puoliso tai kumppani, joka tuo jonkin verran tuloja kotitaloudelle, ja toiset täydentävät tulojaan muista hallitusohjelmista saatavilla etuuksilla.

yksi yleisimmistä tämän ryhmän saamista etuuksista on työkyvyttömyysetuudet joko täydentävän turvan Tulo-ohjelmasta tai äidin tai hänen lastensa sosiaaliturvan Työkyvyttömyysvakuutusohjelmasta. Se, että monet sosiaalihuollon jättäneet perheet saavat työkyvyttömyysetuuksia, kertoo siitä, että työntekoa haittaavat terveysongelmat ja vammaisuus ovat hyvin yleisiä. Siitä huolimatta muiden perheenjäsenten ja hallitusohjelmien tuloilla ei-työssäkäyvien tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin silloin, kun he olivat toimeentulotuen varassa. Sosiaalihuollon jättäminen on siis ollut erityisen epäedullista näille naisille ja heidän lapsilleen.

tällaisen ryhmän olemassaolo osoittaa, että sosiaalihuollon keskeyttäneiden kokemukset ovat hyvin erilaisia, sillä vaikka toiset ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin, toiset eivät. Ei ole yllättävää, että vähemmän koulutettujen työssäkäyvien työllisyysaste on huomattavasti alhaisempi kuin koulutetumpien, ja köyhyysaste on korkeampi, samoin kuin suhteellisen Heikossa kunnossa olevien työssäkäyvien ja köyhien työllisyysaste.

Satunnaistutkimukset ajallisesti rajoitetuista ennen vuotta 1996 toteutetuista sosiaaliturvauudistuksista osoittavat jonkin verran näyttöä siitä, että sosiaaliturvauudistus johtaa siihen, että suurempi osa perheistä päätyy keskitulojen alapuolelle. Sosiaalihuollon jättäneiden ja huonosti pärjäävien naisten ryhmä on yhdenmukainen laajempien trenditutkimusten kanssa, joiden mukaan köyhimpien yksinhuoltajaäitien perheiden tulot ovat laskeneet uudistusten jälkeisenä aikana.

sosiaalihuoltoon siirtyvien naisten määrä on vähentynyt

kuten aiemmin todettiin, aiemmin sosiaalihuoltoon siirtyneet naiset eivät ole ainoita, joihin hyvinvointiuudistus vaikuttaa. Jotkut naiset ovat päättäneet olla hakematta hyvinvointia uudistuksen jälkeen, mahdollisesti lannistuneet työn vaatimuksista ja muista uusista mandaateista, jotka tulevat sosiaaliavustuksesta, ja mahdollisesti kannustanut tarpeeksi hyvä talous pysyä poissa sosiaaliavustuksesta ja työstä. Muut naiset ovat hakeneet sosiaaliavustusta, mutta heidät on hylätty.

yli kahdellakymmenellä valtiolla on muodollisia harhautusohjelmia, jotka kannustavat naisia taloudellisten kannustimien ja muiden keinojen avulla olemaan tulematta sosiaalitukeen. Yli kolmessakymmenessä valtiossa on joko kiertopolitiikkaa tai ne ovat asettaneet työn vaatimuksia, jotka on täytettävä ennen etuuksien saamista.

TANF-rulliin liittyneiden naisten määrän lasku on ollut reformin jälkeisenä aikana hyvin suurta. Joissakin valtioissa sosiaalihuoltoon pääsyn väheneminen on ollut määrällisesti merkittävämpää kuin poistumisasteen kasvu, kun otetaan huomioon tapauskohtaisen kuormituksen väheneminen. Tämä havainto antaa erilaisen kuvan tapausmäärän vähenemisestä ja osoittaa, että on olemassa tärkeä ryhmä naisia, jotka eivät ole ammattinsa suorittaneita ja joiden työn, ansioiden ja tulojen pitäisi kiinnostaa päättäjiä.

tähän mennessä ei ole valitettavasti tehty tutkimuksia, joissa tätä ryhmää tutkittaisiin, joten heidän työllisyystilannettaan ja hyvinvointiaan ei tunneta. Kuitenkin tutkimukset, jotka ovat osoittaneet, että koko yksinhuoltajaäitien työllisyysaste on Reformin jälkeen noussut huomattavasti ja joissa yhdistyvät välttämättä sekä ne, jotka ovat jättäneet sosiaaliturvan, että ne, jotka eivät ole päässeet rullille, viittaavat vahvasti siihen, että niiden naisten työllisyysaste, jotka eivät halua osallistua sosiaaliturvajärjestelmään, on korkea.

uudelleen valtuuttamista koskevat kysymykset

yksinhuoltajaäitien työllisyyskuva sosiaaliturvauudistuksen vanavedessä on myönteinen, mikä viittaa siihen, että työ on laajaa entisten toimeentulotuen saajien ja koko pienituloisten yksinhuoltajaäitien keskuudessa. Kun tämä saavutus on annettu, uudelleen valtuuttamisen pitäisi keskittyä politiikkoihin, jotka käsittelevät jäljellä olevia ongelmia.

on kaksi suurta ongelmaa, jotka ansaitsevat huomiota. Yksi on laaja kysymys siitä, miten sosiaaliavustuksesta työelämään lähteneiden naisten toimeentuloa voidaan parantaa. Tulonlisäykset ovat liian vaatimattomia liian monille perheille, ansiotulot eivät riitä torjumaan etuuksien alentamista ja köyhyysaste on edelleen korkea-vaikkakin alhaisempi kuin sosiaaliavustusten varassa pysyvillä perheillä. Sen lisäksi, että entisten hyvinvointiperheiden tuloja on lisättävä sen itsensä vuoksi, sosiaaliavustuksesta luopumisesta saatavat tulot ovat pitkällä aikavälillä välttämättömiä, jotta naisille voidaan tarjota taloudellisia kannustimia lähteä sosiaaliavustuksesta työhön. Vaikka pakotteita ja työn vaatimuksia voidaan edelleen käyttää naisten työntämiseksi työelämään, ne toimivat paljon paremmin, jos taloudelliset kannustimet toimivat samaan suuntaan.

työssäkäyvien perheiden tuen lisääminen lastenhoitoavun, kuljetustuen ja muiden työhön liittyvien palvelujen muodossa voi merkittävästi lisätä työnteon kannustavuutta. Naisten siirtäminen osa-aikatyöstä kokopäivätyöhön olisi toinen suunta, johon olisi pyrittävä, mutta tällä lähestymistavalla on rajansa, jos riittävää lastenhoitoa ja kuljetuksia ei ole saatavilla. Myös voimakkaampien taloudellisten kannustimien tarjoaminen valtion EITC: iden kanssa ja TANF: n tuottojen parantaminen on mahdollista, vaikka viimeksi mainittu politiikka pitääkin perheet TANF: n rullissa pidempään. Tämän jälkeen merkittäviä parannuksia tulee todennäköisesti vain ansioiden kasvusta. Tämä edellyttää työpaikkojen säilyttämiseen, taitojen parantamiseen ja ammattikoulutukseen tähtäävien politiikkojen laajentamista. Valtiot alkavat vasta nyt miettiä tämäntyyppisiä politiikkoja, ja niillä on vielä pitkä matka kuljettavanaan, ennen kuin tällaiset politiikat yleistyvät ja vaikuttavat merkittävästi tuloihin.

toinen tärkeä kysymys on se, miten kehitetään toimia sellaisten perheiden auttamiseksi, joilla on erityisiä vaikeuksia työllistyä. Näitä perheitä kutsutaan joskus ”vaikeasti palveleviksi”, vaikka tämä termi herättää kysymyksen siitä, millaisia palveluja tarvitaan. Yksi tärkeä tulos tässä tarkastelluista tutkimuksista on se, että monet näistä perheistä eivät ole TANF: n tai minkään muun suuren hyvinvointiohjelman piirissä. Sen sijaan he ovat jo nyt omillaan, ilman sosiaaliturvaa, ja heidän tulonsa ovat hyvin pienet. Mikään palvelukokonaisuus, joka on suunnattu pääasiassa pelkästään TANF-vastaanottajille olettaen, että heikoimmassa asemassa olevat perheet ovat edelleen rullilla, ei saavuta näitä perheitä. Tämä tosiasia edellyttää, että TANF: n ulkopuoliselle väestölle annettavaa apua laajennetaan merkittävästi. Jotkin osavaltiot, erityisesti Wisconsin, ovat ottaneet tällaisen laajentumisen tärkeäksi tavoitteekseen, mutta useimmat osavaltiot eivät suinkaan ole tunkeutuneet syvälle tähän väestöön palveluksineen ja ohjelmineen.

useimmat tarkkailijat myöntävät jo nyt, että menestyksekkään politiikan suunnittelu työelämän ulkopuolella olevien perheiden siirtämiseksi vakaaseen työhön tulee olemaan hyvin vaikeaa, kun otetaan huomioon näiden perheiden kohtaamien vaikeuksien vakavuus. Näitä vaikeuksia ovat alhainen koulutus-ja työtaitotaso, merkittävät terveysongelmat (sekä fyysiset että psyykkiset), päihteet ja perheväkivalta. Näiden perheiden kohtaamien moninaisten päällekkäisten ja päällekkäisten ongelmien pitäisi antaa periksi optimistisille näkemyksille siitä, että helpot ratkaisut johtavat vakaaseen työllisyyteen ja merkittäviin ansiotuloihin.

näiden vaikeuksien vuoksi tarvitaan avoimempaa keskustelua tukipolitiikoista, joilla autetaan köyhtyviä perheitä, jotka eivät todennäköisesti saavuta merkittävää työllisyyshyötyä lyhyellä tai edes keskipitkällä aikavälillä. Tähän väestöön on kohdistettava työllisyysnäkökohdista riippumatta pitkäaikaista käteisapua, johon liittyy työpaikkakoulutusta, sairausvakuutusta ja parempia ohjelmia, joilla pyritään vähentämään päihde-ja mielenterveysongelmia sekä perheväkivaltaa. Vaikka tällä hetkellä käytössä olevien vahvojen työnteon kannustimien olisi säilyttävä ja siten tarjottava edelleen taloudellisia kannustimia perheille, jotta he voisivat työskennellä nykyistä korkeammalla tasolla, pelkkä työnteon tukemisen vahvistaminen ja työnteon kannustimien lisääminen eivät yksinään auta näitä perheitä kovinkaan paljon.

käytännössä kaikki valtiot ovat jo ryhtyneet kehittämään ohjelmia näille perheille. Valtiot ovat alkaneet tunnistaa perheitä, joilla on vakavia ongelmia, jotka estävät työnteon, ja sitten suunnitella heille sopivia palveluja. Valtioiden on kuitenkin edelleen kehitettävä näitä ohjelmia, ennen kuin tunnistusmenettelyt onnistuvat ja riittävä palveluntarjontarakenne luodaan. Kun näiden perheiden hoitoa koordinoidaan työllisyysohjelmien avulla, valtiot voivat käyttää mahdollisuuksiaan käyttää vapautuksia työn vaatimuksista ja määräajoista lyhyen aikavälin strategiana. Olisi kuitenkin toteutettava aktiivisempaa ja aggressiivisempaa politiikkaa, jolla vastataan näiden rämpivien perheiden tarpeisiin sekä TANF: llä että sen ulkopuolella.