Egypti arabikevään jälkimainingeissa

Egypti on yksi arabimaailman väkirikkaimmista maista ja sillä on ollut keskeinen rooli Lähi-idän politiikassa vuosisatojen ajan. Kairossa viime vuosikymmeninä tehdyt päätökset ja politiikka ovat vaikuttaneet merkittävästi alueellisiin ja kansainvälisiin järjestelmiin. 1950-ja 1960-luvuilla presidentti Gamal Abdel Nasser oli arabinationalismin uranuurtaja ja puolusti sitoutumatonta liikettä. Hänen seuraajansa presidentti Anwar Al-Sadat oli ensimmäinen arabijohtaja, joka tunnusti Israelin ja solmi rauhan Israelin kanssa. Presidentti Hosni Mubarakin syrjäyttämisen, Muslimiveljeskunnan nousun ja tuhon sekä presidentti Abdel Fatah Al-Sisin valtaannousun vaikutuksia ei ole vielä arvioitu.

samalla kun Mubarakin hallinto tarjosi vakautta ja jonkin verran taloudellista edistystä, se oli sortavaa, mistä on osoituksena hätätilalain jatkuva täytäntöönpano vuodesta 1967.1 turvallisuusjoukot tulivat tunnetuiksi raakuudesta ja korruptio oli yleistä. Tunisian pitkäaikaisen johtajan tammikuun alussa 2011 syrjäyttäneiden mielenosoitusten rohkaisemana kasvava kansan viha johti myöhemmin samassa kuussa valtaviin hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin, jotka lopulta päättivät presidentti Mubarakin pitkän valtakauden. Mielenosoittajien toive demokratiaan siirtymisestä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Vallankumouksen jälkeinen politiikka polarisoitui vastikään nousseen Islamistipresidentin ja muiden muutosten välillä.

välivuoden jälkeen sääntö, ensimmäiset presidentinvaalit puoleen vuosisataan voitti Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohamed Morsi vuonna 2012.2 mutta vuotta myöhemmin, kasvava tyrmistys hallituksen toimista monien egyptiläisten keskuudessa – pääasiassa sekularistit, liberaalit ja koptikristityt – johti uuteen protestiaaltoon. Mielenosoittajien puolella armeija syrjäytti presidentti morsin ja tukahdutti väkivaltaisesti Muslimiveljeskunnan järjestämät mielenosoitustilaisuudet vastauksena.

uudet viranomaiset julistivat Muslimiveljeskunnan laittomaksi, alkoivat laatia uutta perustuslakia ja rajoittivat tiedotusvälineiden vapautta. Armeijan päällikkö Abdel Fattah Al-Sisi voitti presidentinvaalit toukokuun 2014 vaaleissa. Hänen valtaannousunsa on saanut jotkut pelkäämään tehokasta paluuta sotilasvaltaan. Voikin väittää, että armeija vastusti entisen presidentin Mubarakin suunnitelmaa saada seuraajakseen hänen poikansa Gamal, jolla ei ole sotilastaustaa. Oppositio avasi Muslimiveljeskunnalle oven nousta valtaan. Lopetettuaan Gamalin pyrkimykset isänsä seuraajaksi armeija palasi valtaan ja syrjäytti Muslimiveljeskunnan. Toisin sanoen voidaan väittää, että morsin syrjäyttämisen jälkeen uusi poliittinen / sotilaallinen eliitti on pyrkinyt jälleenrakentamaan vanhaa poliittista järjestystä.

al-Sisin hallituksen päätavoitteena on hallinnon selviytyminen ja Mubarakin kukistaneen kansannousun uusinnan välttäminen. Tähän tavoitteeseen pyrkiessään Egyptin hallitus on osoittanut vain vähän suvaitsevaisuutta eriäviä mielipiteitä kohtaan, ja se on itse asiassa ollut julmempi kuin useimmat edeltäjänsä. Tämä raakuus on saanut oppositiovoimat liikkeelle. Näitä voimia ovat muun muassa Muslimiveljeskunta, muut islamistit ja liberaalit. Näiden ryhmien tavoittamiseksi ja poliittisen vuoropuhelun käynnistämiseksi on tehty vain vähän työtä.

tässä artikkelissa tuodaan esiin al-Sisin hallituksen tärkeimpiä turvallisuus -, talous-ja ulkopoliittisia haasteita. Analyysin mukaan Mubarakin hallinnolla on merkittävää jatkuvuutta. Lisäksi Egyptin hallituksen käsissä on islamilaisen valtion (IS), Al-Qaidan ja muiden islamististen militanttiryhmien kasvava uhka. Egyptin sotilasjohtajat ovat vuosikymmeniä väittäneet, että jos länsivallat eivät tue autoritaarisia hallintojaan, vaihtoehtona on islamilainen fundamentalismi ja uskonnolliset ääriliikkeet. Näin militantin islamin nousu ja pelko on murentanut länsimaiden painetta Egyptin hallitusta kohtaan uudistaa ja sopeuttaa poliittinen oppositio.

turvallisuushaasteet

al-Sisin alaisuudessa Egyptiä uhkaavat monimutkaiset turvallisuusuhat. Ulkoisesti Kairolla on vain vähän vihollisia. Itärintamalla Egypti on solminut rauhan Israelin kanssa 1970-luvun lopulta lähtien, lännessä Libyasta on tullut epäonnistunut valtio Muammar Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen vuonna 2011. Etelä-Sudanilla on ajoittain joitakin aluekiistoja Egyptin kanssa, mutta nämä kiistat eivät todennäköisesti johda sotilaalliseen yhteenottoon. Näiden kahden maan huippuvirkamiehet vierailevatkin säännöllisesti toistensa pääkaupungeissa ja työskentelevät yhdessä taloudellisen ja poliittisen yhteistyön syventämiseksi. Lyhyesti sanottuna Egyptin armeija ei todennäköisesti käy perinteistä sotaa minkään naapurinsa kanssa.

tämä ulkoisten uhkien puuttuminen ei tarkoita, että al-Sisi hallinto on turvattu. Sisäisesti vallalla on edessään valtavia haasteita lähinnä-mutta ei yksinomaan-eri islamistiryhmien taholta. Egyptin hallitus on Al-Sisin johdolla osoittanut vain vähän, jos lainkaan, suvaitsevaisuutta poliittista oppositiota kohtaan. Muslimiveljeskunta nimettiin terroristijärjestöksi, ja suurin osa sen johtajista ja seuraajista on pidätetty. Poliittisen mukautumisen puute on pakottanut islamistit ja muut poliittiset voimat painumaan maan alle. Valtion sortotoimet ovat heikentyneet, mutta eivät poistaneet oppositiota. Muslimiveljeskunta on maassa, mutta ei Ulkona. Sorto voi ostaa hallinnolle aikaa, mutta pitkällä aikavälillä Islamistit, liberaalit ja muut pitäisi ottaa mukaan poliittiseen järjestelmään ja edustaa sitä. Egyptin hallitus on taistellut vastustajiaan – lähinnä islamisteja-vastaan Kairossa, Aleksandriassa ja muissa suurissa kaupungeissa sekä Siinailla ja Länsi-Saharassa Libyan vastaisella rajalla. Islamististen miliisien noususta naapurimaassa Libyassa huolestunut Egypti onkin yhteistyössä Arabiemiraattien kanssa käynnistänyt useita ilmaiskuja Libyan sisällä.

yhteenvetona voidaan todeta, että vuonna 2015 Egyptin sisäinen turvallisuus on suhteellisesti parempi kuin muutama vuosi sitten. Aito taloudellinen ja poliittinen uudistus on omiaan heikentämään ääri-ideologioiden ja väkivallan vetovoimaa. Tällaisen uudistuksen puuttuminen horjuttaisi Egyptiä entisestään.

taloudelliset haasteet

Egyptillä on merkittäviä taloudellisia resursseja. Se on erinomainen geostrateginen kauppapaikka, sillä se sijaitsee Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan risteyskohdassa, jossa on tärkeitä satamia sekä Suezin kanava. Tehtyään merkittäviä kaasulöytöjä viime vuosikymmenen aikana sillä on kolmanneksi suurimmat todetut maakaasuvarat Afrikassa (Nigerian ja Algerian jälkeen) ja viidenneksi suurimmat öljyvarat (Libyan, Nigerian, Angolan ja Algerian jälkeen). Suurista varannoista huolimatta maa on öljyn ja maakaasun nettotuoja, ja se on kärsinyt jatkuvasta sähköpulasta.

Afrikassa Egyptin väkiluku on Maailmanpankin mukaan kolmanneksi suurin (Nigerian ja Etiopian jälkeen) ja bruttokansantulo toiseksi korkein (Nigerian jälkeen). Egyptin talous kärsi vuoden 2011 vallankumouksen aikana ja sen jälkeen, kun maa koki Kansainvälisen valuuttarahaston IMF: n mukaan jyrkän laskun matkailutuloissa ja ulkomaisissa suorissa investoinneissa. Vuotuinen bruttokansantuotteen (bkt) kasvu Egyptissä laski 5.1% vuonna 2010-1,8% vuonna 2011 ja edelleen alle vallankumousta edeltävän tason, keskimäärin 2,1% vuonna 2013.4 Egyptin talous ei ole täysin elpynyt vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen. Hallitus rahoittaa edelleen energiatukia, jotka maksavat 26 miljardia dollaria vuonna 2012,5, ja tämä on vaikuttanut maan suureen budjettivajeeseen ja kyvyttömyyteen Egyptin General Petroleum Corporation (EGPC), maan kansallinen öljy-yhtiö, maksaa velkansa ulkomaisille toimijoille. EGPC on velkaa ulkomaisille öljy-ja kaasutoimittajille miljardeja dollareita, mikä on saanut ulkomaiset toimijat lykkäämään investointejaan nykyisiin ja uusiin öljy-ja maakaasuhankkeisiin. EGPC: lle kertyi ulkomaisille öljy-ja kaasuyhtiöille 6,3 miljardia dollaria maksamattomia rästejä, joista 1,5 miljardia dollaria maksettiin takaisin joulukuussa 2013. Velka on sittemmin kasvanut takaisin 7,5 miljardiin Yhdysvaltain dollariin kesäkuusta 2014 lähtien ja jatkaa kasvuaan.6

öljykuljetukset Suezin kanavan kautta laskivat vuonna 2009 alimmilleen viime vuosina. Öljyvirtojen väheneminen hieman ennen vuoden 2011 vallankumousta heijasteli maailman öljymarkkinoiden kysynnän romahtamista, joka alkoi vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä, minkä jälkeen öljynviejämaiden järjestö OPEC (Organization of the Petroleum Exporting Countries) leikkasi tuotantoaan (pääasiassa Persianlahdelta), mikä aiheutti voimakkaan laskun alueellisessa öljykaupassa vuoden 2009 alusta alkaen. Vuoden 2011 jälkeen tapahtuneilla poliittisilla ja turvallisuusmullistuksilla ei ole ollut havaittavaa vaikutusta Suezin kanavan kautta kulkeviin öljyn kauttakulkuvirtoihin. Viime vuosina Öljyvirrat kanavan läpi ovat lisääntyneet, ja ne ovat toipuneet aiemmasta alemmasta tasosta maailmantalouden laskusuhdanteen aikana.

maa on kamppaillut jakaakseen kasvun hyödyt suurelle ja laajenevalle väestölle, josta lähes puolet elää alle 2 dollarilla päivässä. Kasvu ei ole johtanut riittäviin työpaikkoihin yhä useammalle työikäiselle nuorelle. Työttömyys on erityisen suurta korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten keskuudessa, jotka ovat hyvin riippuvaisia julkisen sektorin ja hallituksen työpaikoista. Lisäksi maan infrastruktuuri, asuminen ja sosiaalipalvelut eivät ole pysyneet väestön nopean kasvun tahdissa. Egypti on kohdannut myös ulkoisia häiriöitä, jotka eivät liity suoraan maan sisäiseen epävakauteen, erityisesti elintarvikkeiden jatkuvasti korkeina pysyneet maailmanmarkkinahinnat ja yli miljoonan työntekijän paluu Libyasta. Se joutui myös kamppailemaan Euroopan vientimarkkinoiden hitaan kasvun ja egyptiläisten työllistymismahdollisuuksien vähenemisen kanssa Euroopassa. Lopuksi poliittiset ja turvallisuuteen liittyvät epävarmuustekijät ovat olleet raskas isku matkailulle, joka on merkittävä kansallinen elinkeino. Matkailuministeri Hisham Zazoun mukaan vuosi 2013 oli Egyptin turismiteollisuudelle kaikkien aikojen huonoin.

ottaen huomioon synkät taloustilanteet, Muslimiveljeskunnan vastustaminen ja Taloudellisen ja poliittisen romahduksen estäminen al-Sisin hallituksesta Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Kuwait ovat antaneet miljardeja dollareita Egyptille. Nämä varat ovat osoittautuneet ratkaiseviksi Egyptin hallituksen selviytymisen kannalta. On kuitenkin epävarmaa, tuottaako Persianlahden rahoitusapu taloudellista kehitystä ja vaurautta. Öljyn hinnan ja tulojen romahtamisen myötä Persianlahden rahoitustuki on todennäköisesti kestämätöntä. Tärkeintä on, että tarvitaan vakavia uudistusstrategioita ja sitoumuksia.

IMF: n tuorein arvio Egyptin taloudesta jättää tilaa optimismille. Rahasto myöntää, että pitkittyneen poliittisen murroksen aikana kasvu tyrehtyi ja työttömyys ja köyhyys lisääntyivät korkeiksi. Budjettialijäämät kasvoivat ja ulkoiset paineet johtivat valuuttavarantojen pienenemiseen. Samaan aikaan hallitus tunnustaa nämä haasteet ja pyrkii vähentämään budjettivajetta 8-8, 5 prosenttiin suhteessa BKT: hen ja budjettisektorin velkaa 80-85 prosenttiin suhteessa BKT: hen vuoteen 2018/19 mennessä ja samalla lisäämään terveydenhuoltoon, koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen suunnattuja menoja.7 lyhyesti sanottuna kansallinen yksimielisyys talousuudistusten tarpeesta kasvaa.

ulkopolitiikan haasteet

nämä keskeiset taloudelliset muutokset ovat tapahtuneet nopeasti kehittyvässä alueellisessa ja globaalissa dynamiikassa. Arabimaailma ja laajempi Lähi-Itä ovat perustavanlaatuisesti erilaisia kuin muutama vuosi sitten. Yhtä tärkeää on, että Kairon suhteet Yhdysvaltoihin ja muihin maailmanvaltoihin ovat joutuneet sopeutumaan esiin nouseviin uhkiin ja mahdollisuuksiin.

vuonna 2011 Etiopia julkisti suunnitelmansa rakentaa ensimmäinen vesivoimalapato, Grand Ethiopian Renaissance Dam (GERD) siniselle Niilille. GERD: stä on määrä tulla Afrikan suurin vesivoimala, ja sen odotetaan valmistuvan vuoteen 2015 mennessä. Se ei ainoastaan murra Egyptin vuosituhansia kestänyttä monopoliasemaa Niilin vesillä, vaan myös uhkaa sen vesihuoltoa. Niili on Egyptin ainoa merkittävä makean veden lähde, ja se on ollut kansakunnan elinehto sen sivilisaation alusta lähtien.8 egyptiläiset uskovat vakaasti, että heidän maansa on lahja Niililtä.

Niilin veden käyttöä säätelee kolme sopimusta: vuoden 1902 sopimus Britannian ja Etiopian välillä sekä vuosien 1929 ja 1959 sopimukset Egyptin ja Sudanin välillä. Näitä sopimuksia eivät ole koskaan hyväksyneet kaikki yhdeksän aluetta jakavaa maata (Egypti, Sudan, Etiopia, Kenia, Uganda, Ruanda, Kongon demokraattinen tasavalta, Burundi Ja Tansania). Etiopia, Kenia, Uganda, Ruanda Ja Tansania allekirjoittivat vuonna 2010 Yhteistyöpuitesopimuksen (Cooperative Framework Agreement, CFA), jolla pyrittiin korvaamaan aiemmat siirtomaavallan aikaiset sopimukset, jotka perustuivat tasapuolisen käytön periaatteeseen. Egypti (Ja Sudan) vastustavat CFA: ta ja väittävät sen loukkaavan niiden historiallisia oikeuksia.9 onnistuttuaan vakuuttamaan tai painostamaan Etiopiaa olemaan rakentamatta patoa Egypti, Etiopia ja Sudan järjestivät asiantuntijaryhmän arvioimaan ja arvioimaan padon mahdollisia vaikutuksia. Lopulta Egyptillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä Etiopian kanssa. Kairolla on vain vähän vaikutusvaltaa. Se ei voi kääntää padon rakentamisprosessia sotilaallisin tai diplomaattisin keinoin. Tätä pidetään vakavana uhkana kansalliselle selviytymiselle.

Egyptin ja Israelin välisissä suhteissa on tapahtunut pieniä muutoksia Kairon suurista turvallisuus-ja poliittisista mullistuksista huolimatta. Mubarakin hallinnon aikana tehtiin paljon käytännönläheistä yhteistyötä. Esimerkiksi Egypti vei maakaasua Israeliin. Egyptiä Israeliin (ja Jordaniaan) kuljettaneeseen kaasuputkeen hyökättiin toistuvasti vuonna 2011, ja lopulta Egypti lopetti kaasunviennin Israeliin.

tätä rajoitettua yhteistyötä lähinnä kahden hallituksen välillä Egyptin kansa paheksui. On tärkeää huomauttaa, että tämä Egyptin ja Israelin välinen kumppanuus hyödytti molempia maita strategisesti ja taloudellisesti. Maat ovat olleet Yhdysvaltain ulkomaanavun suurimpia vastaanottajia, ja Mubarakin hallintoon suhtauduttiin myönteisesti, koska se oli ”luotettava rauhankumppani”. Tämä läheinen suhde Israeliin heikensi Kairon vaatimusta johtoasemasta arabimaailmassa ja Lähi-idässä.10 puheet sikseen, morsin hallitus säilytti yhteistyösuhteen Israelin kanssa ja ilmaisi samalla enemmän myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan. Al-Sisin hallinto on ottanut etäisyyttä Gazan Hamasin hallintoon ja ylläpitänyt yhteistyösuhteita Israelin kanssa. Tammikuun lopulla 2015 Egyptin viranomaiset nimesivät Hamasin terroristijärjestöksi.

lopulta al-Sadatin (1970-81) aikana Egypti teki merkittävän strategisen muutoksen Neuvostoliiton leiristä amerikkalaiseen. Rauhansopimuksen allekirjoittaminen Israelin kanssa vuonna 1979 on sittemmin lujittanut tätä liittoa Yhdysvaltojen ja länsivaltojen kanssa. Huolia ihmisoikeuksien loukkauksista ja avoimuuden puutteesta oli esitetty säännöllisesti, mutta Washington, DC ja Kairo jatkoivat tiivistä strategista yhteistyötään. Lyhyen epäröinnin jälkeen Yhdysvaltain Obaman hallinto tuki vuoden 2011 vallankumousta, joka kaatoi Mubarakin. Washington DC hyväksyi morsin ja ajoi jatkuvasti poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Virallisesti Obaman hallinto kieltäytyi kutsumasta vallanvaihtoa Morsista Al-Sisiksi sotilasvallankaappaukseksi.

samaan aikaan Egyptin viranomaiset syyttivät Yhdysvaltoja puuttumisesta Egyptin sisäisiin asioihin ja Muslimiveljeskunnan tukemisesta. Al-Sisi on ottanut etäisyyttä Washingtoniin ja vieraillut Moskovassa ja Pekingissä. Kairon ja Washington DC: n välisten läheisten suhteiden viilenemisestä huolimatta molemmilla osapuolilla on merkittäviä strategisia intressejä terrorismin ja alueellisen epävakauden torjunnassa. Washington DC pitää Kairoa tärkeänä alueellisena mahtina, ja Egypti tarvitsee Yhdysvaltojen poliittista ja taloudellista tukea.

yhteenvetona voidaan todeta, että lyhyellä aikavälillä näyttää siltä, että Al-Sisin hallinto on vahvistanut otettaan vallasta Kairossa. Maan sisäiset sortotoimet, Persianlahden valtioiden antama taloudellinen apu ja maailmanlaajuisen painostuksen puute ovat kaikki auttaneet Al-Sisiä lujittamaan hallintoaan. Hän on käyttänyt islamistien pelkoa täysin hyväkseen. Tämä kotimaisten, alueellisten ja maailmanlaajuisten voimien yhdistelmä todennäköisesti pitää hallinnon vallassa vielä jonkin aikaa. Pitkällä aikavälillä hallinnon säilyminen riippuu Egyptin kansan sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten vaatimusten täyttämisestä. Kokemukset Egyptin historiasta ja laajemmasta Afrikan historiasta viittaavat siihen, että armeija ei tee hyvää työtä politiikassa. Tämä ei jätä paljon tilaa optimismille.

loppuviitteet

1. Hätätilalaki antaa hallitukselle oikeuden pidättää epäiltyjä pidemmäksi aikaa ilman oikeudenkäyntiä ja käsitellä heitä sotilastuomioistuimessa siviilioikeuden sijaan.
2. Muslimiveljeskunta on yksi arabimaailman vanhimmista ja suosituimmista islamistisista liikkeistä. Se perustettiin vuonna 1928, ja se on kestänyt useiden Egyptin hallitusten harjoittamat sortotoimet. Se kannattaa yleensä alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa yhteiskunnan Islamisoimiseen ja torjuu väkivallan.
3. British Petroleum (2014) BP Statistical Review of World Energy. Lontoo: British Petroleum, s. 6 ja 20.
4. Kansainvälinen valuuttarahasto (2014)”IMF Staff Concludes 2014 Article IV Mission to Egypt”, saatavilla osoitteessa <http://www.IMF.org/external/np/sec/pr/2014/pr14538.htm>
5. Energy Information Administration (2014)”Country Analysis Brief: Egypt”, saatavilla osoitteessa <http://www.eia.gov/countries/analysisbriefs/Egypt/egypt.pdf>
6. sama.
7. Kansainvälinen valuuttarahasto (2014) op. cit.
8. Gebreluel, Goitom (2014) Etiopian Grand Renaissance Dam: Ending Africa ’ s Oldest Geopolitical Rivalry? Washington Quarterly, 37 (2), s.25-37.
9. Egyptian State Information Service (2011)”the Situation After Signing the Framework Agreement”, saatavilla osoitteessa <http://www.sis.gov.eg/en/templates/articles/tmparticles.aspx?artid=53981>
10. Mabrouk, Mirette F. (2011)”Middle East Memo: Recalibrating a Relationship”, saatavilla osoitteessa: <http://www.brookings.edu/research/reports/2011/11/israel-egypt-mabrouk> .