Liminaalisen ajattelun juuret

Liminaalisuutta on kuvattu seuraavasti:

”Betwixt and betwixt and betwixt and betwigt… the period of marginal… an interstructural situation.”

”hetkiä tai siirtymäkausia, joiden aikana ajattelun, itseymmärryksen ja käyttäytymisen normaalit rajat höllentyvät, mikä avaa tien uutuudelle ja mielikuvitukselle, rakentamiselle ja tuholle.”

”mikä tahansa” betwixt and betwixt ” -tilanne tai-objekti, mikä tahansa välissä oleva paikka tai-hetki, jännitystila, vapauden hetki kahden jäsennellyn maailmankatsomuksen tai institutionaalisen järjestelyn välillä. Se liittyy muutokseen yksittäisessä persoonallisuudessa sekä yhteiskunnalliseen muutokseen ja siirtymiseen laajamittaisissa ympäristöissä… avaa oven varautuneisuuden maailmaan, jossa tapahtumia ja merkityksiä-itse asiassa ”todellisuutta” — voidaan muovata ja kuljettaa eri suuntiin.”

Liminaalinen ajattelu on suuressa kiitollisuudenvelassa Jainalaisuudelle ja Buddhalaisuudelle, erityisesti Zen-Buddhalaisuudelle, mielellisen meditaation harjoittamiselle, kokemuksen pohtimiselle ja kokemuksen todellisuuteen tutustumiselle. Gautama Buddha opetti oppilaita ymmärtämään omaa mieltään yli kaksituhatta vuotta sitten. Jainalaisuus on myös sokeiden miesten ja elefantin tarinan lähde, joka on edelleen paras vertaus tuntemani uskon ja todellisuuden luonteeseen.

Liminaalinen ajattelu on myös kiitollisuudenvelassa Sokrateelle ja Platonille, erityisesti Platonin luola-metaforalle.

yksi merkittävimmistä ja uudemmista vaikuttajista on William Jamesin ja Charles Sanders Peircen perustama yhdysvaltalaisen filosofian koulukunta pragmatistit. James ja Peirce olivat enemmän kuin filosofeja. James oli myös psykologi ja koulutettu lääkäri, kun taas Peirce oli myös innovaattori tilastotieteessä, matematiikassa ja tutkimusmenetelmissä. Jotkut pitävät heitä nykyaikaisen kokeellisen psykologian perustajina.

yksi pragmatismin keskeisistä opeista on, että teorioita tulisi pitää välineinä, ei ratkaisuina tai totuuksina. Heidän mielestään teoriaa, kuten mitä tahansa muuta työkalua, tulisi arvioida ensisijaisesti sen perusteella, miten se kykenee saamaan halutun tuloksen, eikä missään ehdottomassa merkityksessä.