Lollards

Lollards on vuonna 1384 kuolleen Oxfordilaisen Teologin ja harhaoppisen John wyclifin englantilaisille seuraajille annettu nimi. Halventava termi, sen oli tarkoitus välittää ominaisuuksia lollierd (Keski-hollanniksi, mumbler) ja loller (Keski-Englanti, joutilas). Lahko rajoittui aluksi pieneen ryhmään valistuneita pappeja, kuten Nicholas hereford, Philip repington ja John Aston, jotka olivat tunteneet Wyclifin Oxfordissa ja jotka olivat ihastuneet hänen radikaaleihin näkemyksiinsä herruudesta, armosta, sakramenteista ja paavinvallan ajallisesta voimasta. Vuonna 1382 Canterburyn arkkipiispa William courtenay ryhtyi kuitenkin nopeasti ja päättäväisesti tukahduttamaan näiden Oxfordilaisten oppineiden toimintaa, minkä seurauksena lahko riistettiin pian tarmokkailta älyllisiltä johtajiltaan ja siirtyi englantilaisen yhteiskunnan tyytymättömämpien ja vähemmän lukutaitoisten ainesten käsiin. Sellaiset huonosti koulutetut, luvattomat saarnaajat kuin William Swinderby, joka syystä tai toisesta ei ollut onnistunut saamaan avustusta, muodostivat sitten liikkeen selkärangan. Monet maallikot, mukaan lukien burgessit, pienet vapaa-ajanomistajat, käsityöläiset ja kauppiaat, olivat viehättyneet sen nonkonformistisista opeista, ja vaikka olisikin epärealistista olettaa, että nämä kiinnittäisivät paljon huomiota Wyclifin teologisiin ajatuksiin, monet olivat vakavasti huolestuneita kirkon arvohenkilöiden, uskonnollisten korporaatioiden, kerjäläisten ja maallisen papiston käytännöllisistä puutteista ja leväperäisyydestä heidän keskuudessaan, puhumattakaan skandaalista, jonka nykyinen länsimainen skisma aiheutti kaikille uskollisille. Liike tarjosi siis alusta alkaen polttopisteen taantumuksellisemmille kapinallisille ja antikleraalisille aineksille maan sisällä, mutta siihen kuului myös monia vilpittömän uskonnollisia ihmisiä, olivatpa he kuinka epätietoisia tai omapäisiä tahansa. Yleisesti oli vähän lollardeja keskuudessa aateliston ja vähemmän sääty, kahdesta syystä: ensinnäkin, harhaoppi oli tuolloin rikos Englanti common law, niin että jos syytteeseen, korkeampi riveissä yhteiskunnan oli menettää enemmän; toiseksi lollardien käsitys siitä, että herruutta tai herruutta saisi käyttää vain ne, jotka ovat armollisessa tilassa, näyttäytyi aatelistolle uhkana heidän feodaaliselle arvovallalleen. Luokan ainoa merkittävä poikkeus oli Lollardien ritari Sir John Oldcastle, joka lopulta hirtettiin petturina ja kerettiläisenä vuonna 1417. Lahko hajosi vähitellen ja lakkasi olemasta vuoden 1431 jälkeen. Koska liike oli suosittu puolilukutaitoisten keskuudessa, sillä oli oma kirjallisuutensa. Traktaatit ja saarnat, jotka toistivat wyclifin ajatuksia yksinkertaisella, voimakkaalla englannilla, levisivät nopeasti ja innokkaasti Lollardien keskuudessa kautta maan, vaikka pysyvämpi saavutus oli Wyclifin seuraajien raamatunkäännös, joka tuli tunnetuksi Lollardin Raamattuna.

Katso myös: hussilaiset.

bibliografia: j. gairdner, Lollardy and the Reformation in England, 4 v. (Lontoo 1908-13) 1:1-242. J. wyclif, Selected English Writings, toim. H. E. winn (Lontoo 1929). m. deanesly, The signification of the Lollard Bible (Lontoo 1951). k. b. mcfarlane, John Wycliffe and the Beginnings of English Nonconform (New York 1953). v. H. H. green, the Later Plantagenets (Lontoo 1955) 191-209. M. E. aston, ”Lollardy and Sedition, 1381-1431,” Past and Present, 17 (1960) 1-44. j. a. f. thomson, the Later Lollards 1414-1520 (New York 1966). M. aston ja R. colin, toim., Lol-lardy ja herrasväki myöhäiskeskiajalla (Stroud, Eng. 1997). j. i. catto, ”Wyclif and Wycliffism at Oxford 1356-1430”, teoksessa The History of the University of Oxford, v. 2, toim. b. harrison (Oxford 1992) 175-261. M. aston, Lollards and Reformers: Images and Literacy in Late Medieval Religion (Lontoo 1984).